Elämäni kymmenen kärjessä -lista kutistui viisi kärjessä -listaan.

Asiat jotka ovat hyvin:
  • Minulla on työpaikka ja saan palkkani ajallaan.
  • On myös asunto.
  • Talous on kunnossa.
  • Olen suht koht terve.
  • Ihmissuhteeni ovat suhteellisen ok.
Asiat jotka ovat huonosti/ voisivat olla paremmin:
  • Olen ylipainoinen.
  • Olen yksinäinen.
  • Parisuhteelle ei tunnu löytyvän riittämiin aikaa.
  • Huolehdin liikaa: mm. työasiat pyörivät mielessä vapaa-ajalla.
  • En osaa aina nukahtaa, kun miljoona asiaa on mielen päällä.
Asiat, joita lähden muuttamaan ensi vuonna:
  • Opettelen syömään terveellisemmin. Lisään kasviksia ja hedelmiä ruokavalioon sekä rajoitan herkkujen syöntiä.
  • Panostan parisuhteeseen hakemalla tapoja viettää aikaa yhdessä.
  • Tämän voisi yhdistää myös liikkumiseen, mistä seuraisi myös pirteyttä ja energiaa yleensä. Unikin voisi tulla paremmin.
  • Opettelen hyväksymään itseni puutteineni päivineen, mutta samalla pyrin tunnistamaan tarpeitani ja tuomaan ne esiin sen sijaan, että vain myötäilen muita.
  • Karsin ylimääräisiä "pakko tehdä" -asioita ja annan aikaa itselleni, vaikka vain pitkien yöunien muodossa.