Lapsuudenperheeni oli kai ihan tyypillinen 70-luvun perhe, mitä nyt kävimme seurakunnan tilaisuuksissa säännöllisesti ja meiltä puuttui televisio. Selkeimmin muistan lapsuudestani yksittäisiä tapahtumia, mm. reissun kauppakeskukseen. Olin saanut lomarahan kuten kaikki serkutkin, ja rahan sai kuluttaa haluamallaan tavalla. Halusin käyttää kaiken ja vihonviimeisillä rahoillani ostin mansikoita kaupan edessä olevasta kojusta. Sain kovat moitteet äidiltä: mansikoita olisi saanut omalta pellolta ilmaiseksi ja rahat olisi voinut laittaa säästöön. Veljeni laittoi suurimman osan säästöön ja kerjäsi muilta karkkia syötäväksi ja askarteluvälineitä lainaan.

Olin serkuksista vanhin, rämäpäisin ja tietysti aina se, jota syytettiin, kun pienemmät itkivät tai joku oli mennyt rikki. Kapinoin sääntöjä ja rajoituksia vastaan, vaadin tasa-arvoa jo silloin, kun en vielä tiennyt, mitä moinen sana edes tarkoittaa. Ymmärsin vain sen, että pojilla oli etuuksia, joista minä tyttönä en päässyt osalliseksi. "Pojat saa leikkiä, tytöt auttakoon mummia siivoamisessa." Yritin elää huolettomasti, mutta olin auttamattomasti se, jolle kaikki vastuu kasautui.

Loma-ajat olivat kivoja, olin paljon mummolassa, mutta arki oli aika - no, arkista. Kotona sai leikkiä, mutta lelut piti siivota pois vähän ennen isän tuloa kotiin. Kaiken piti olla hienosti ulospäin. Äidin vaatekaapit ovat edelleen aivan sekaisin, mutta olohuoneen kukka-asetelmat tiptop. Viihdyin siis paljon paremmin kaverien luona pienestä pitäen. Opin myös piilottamaan todelliset tunteet ja ajatukset, näyttämään sille, mitä minun kuuluisi olla.

Murrosikänä oirehdin ahdistuksella ja masennuksella. Vanhemmat häpesivät käyntejäni terapiassa. Minulle terapia oli ainoa tapa puhua asioita aikuiselle - kirjoitin silloinkin paljon, mm. päiväkirjaa, mutta into lopahti, kun äitini luki sitä. Valehtelin, että olin kopioinut erään äidin kiinnostuksen herättäneen tekstin nuorten lehdestä. Kuilu vanhempieni ja minun välillä syveni. Opiskelu ei huvittanut, mutta löntystelin kouluun suhteellisen säännöllisesti; en jaksanut vanhempien ja opettajien jäkätystä siitä, että arvosanat laskevat ja pitäisihän minun keksiä ammatti. Valehtelin vanhemmilleni käyväni hammaslääkärissä tai kirjastossa koulun jälkeen, vaikka oikeasti kävin keskustelemassa.