Lapsuudenperheeni oli kai ihan tyypillinen 70-luvun perhe, mitä nyt
kävimme seurakunnan tilaisuuksissa säännöllisesti ja meiltä puuttui
televisio. Selkeimmin muistan lapsuudestani yksittäisiä tapahtumia, mm.
reissun kauppakeskukseen. Olin saanut lomarahan kuten kaikki serkutkin,
ja rahan sai kuluttaa haluamallaan tavalla. Halusin käyttää kaiken ja
vihonviimeisillä rahoillani ostin mansikoita kaupan edessä olevasta
kojusta. Sain kovat moitteet äidiltä: mansikoita olisi saanut omalta
pellolta ilmaiseksi ja rahat olisi voinut laittaa säästöön. Veljeni
laittoi suurimman osan säästöön ja kerjäsi muilta karkkia syötäväksi ja
askarteluvälineitä lainaan.
Olin serkuksista vanhin, rämäpäisin ja tietysti aina se, jota
syytettiin, kun pienemmät itkivät tai joku oli mennyt rikki. Kapinoin
sääntöjä ja rajoituksia vastaan, vaadin tasa-arvoa jo silloin, kun en
vielä tiennyt, mitä moinen sana edes tarkoittaa. Ymmärsin vain sen,
että pojilla oli etuuksia, joista minä tyttönä en päässyt osalliseksi.
"Pojat saa leikkiä, tytöt auttakoon mummia siivoamisessa." Yritin elää
huolettomasti, mutta olin auttamattomasti se, jolle kaikki vastuu
kasautui.
Loma-ajat olivat kivoja, olin paljon mummolassa,
mutta arki oli aika - no, arkista. Kotona sai leikkiä, mutta lelut piti
siivota pois vähän ennen isän tuloa kotiin. Kaiken piti olla hienosti
ulospäin. Äidin vaatekaapit ovat edelleen aivan sekaisin, mutta
olohuoneen kukka-asetelmat tiptop. Viihdyin siis paljon paremmin
kaverien luona pienestä pitäen. Opin myös piilottamaan todelliset
tunteet ja ajatukset, näyttämään sille, mitä minun kuuluisi olla.
Murrosikänä oirehdin ahdistuksella ja masennuksella. Vanhemmat
häpesivät käyntejäni terapiassa. Minulle terapia oli ainoa tapa puhua
asioita aikuiselle - kirjoitin silloinkin paljon, mm. päiväkirjaa,
mutta into lopahti, kun äitini luki sitä. Valehtelin, että olin
kopioinut erään äidin kiinnostuksen herättäneen tekstin nuorten
lehdestä. Kuilu vanhempieni ja minun välillä syveni. Opiskelu ei
huvittanut, mutta löntystelin kouluun suhteellisen säännöllisesti; en
jaksanut vanhempien ja opettajien jäkätystä siitä, että arvosanat
laskevat ja pitäisihän minun keksiä ammatti. Valehtelin vanhemmilleni
käyväni hammaslääkärissä tai kirjastossa koulun jälkeen, vaikka
oikeasti kävin keskustelemassa.
tiistai, 17. tammikuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.