Näin jälleen kummallista unta. Aiempia en ole kirjannut, mutta ehkä pitäisi ottaa tavaksi, etenkin jos sama teema toistuu. Tästä samasta sukujuhlasta olen nähnyt unta useampaan kertaan, aina vähän eri tavalla.

Nyt olin sukulaisjoukon kanssa vanhassa sukutalossa, oli jotkut juhlat alkamassa. Aikajänne tässä unessa oli hyvin mystinen, ehdin harrastaa seksiä kolmen sukulaismiehen kanssa viikon aikana, mutta silti kaikki tapahtui yhdessä iltapäivässä. Henkilöt, kuten unieni henkilöt yleensä ovat osittain tunnistettavissa, mutta silti eri ihmisiä kuin oikeassa elämässä. Eipä ainakaan nolota kohdata Anttia arkipäivässä, kun on juuri yöllä riehunut hänen kanssaan vähän muissa merkeissä.

Sukutalosta siirryimme elokuvateatteriin, mistä rivi riviltä meidän piti lähteä herkkupöytien äärestä suihkutiloihin. Unohdin reppuni teatteriin (karkkipussin sentään nappasin mukaan) ja palatessani hakemaan sitä paikkamme oli jo viety. Ahdistavaa oli, kun huomasin, etten voi vaikuttaa tapahtumaan, vaan minun piti tyytyä siihen, että reppu on jossakin hukassa. Samoin jouduin tyytymään siihen, että sängystä toiseen pomppiminen piti hoitaa hyvin hipihiljaa. Olisin halunnut tehdä siitä avoimen asian.

Kuvastaako tämä nyt sitten sitä, että lapsuudenperheeni haluaa lakaista kaikki negatiiviset, ikävät asiat maton alle, vaikka kissa pitäisi oikeasti nostaa pöydälle, että päästäisiin eteenpäin. Muistin lapsuudestani sellaisenkin asian, että hyvin harva kaveri halusi tulla meille, olin yleensä muiden luona. Miksi, sitä en tiedä/muista. Seksiuni selittyy vaikkapa viime päivinä heränneillä haluilla, niissä ei mielestäni ole mitään erityistä muuten.