Kun nyt sitten olen biseksuaali, jolla on puolisona mies, voisin valottaa lukijoille (kai teitä kuitenkin on, kun blogilistan
mukaan tilaajiakin löytyy..) ja samalla itsekin kerrata naisasioitani.
Oli aika, jolloin uskoin, että homoseksuaalisuus on sairaus, kielletty
asia, synti. Vanhemmat ovat kasvattaneet minut tiukan uskonnollisen
kaavan mukaan, joka vaikuttaa osittain vieläkin, vaikka en itse noihin
kaavoihin elämääni enää perustakaan.
Silmäni avautuivat
myöhäisessä teini-iässä. Olinhan aina tyttöjä katsonut, mutta
kuvittelin sen olevan murkkuikäiselle normaalia vertailua "onko tuo
kehittyneempi kuin minä". Ensimmäiset naissuhteeni koin kuitenkin vasta
päälle kaksikymppisenä, jolloin mies oli jo kuvioissa. En ole koskaan
ajatellut, että pitäisi jättää mies jonkun naisen takia. Minulla ne
mahtuvat yhtälöön kumpikin. Ainakin silloin, kun oli vain kokeilujen
aikaa.
Nykyisin haaveilen ystävästä,
joka voisi olla myös rakastaja. On hurjan vaikea vetää rajaa siihen,
mihin ystävyys loppuu ja rakkaus alkaa. Fyysinen suhde ei kuitenkaan,
todellakaan, ole tärkein, vaan lisämauste kaikelle muulle.
Käytännössä voi olla vaikea sovittaa yhteen oma perhe, naisystävä ja
hänen mahdollinen perheensä. Nainen jäisi kuitenkin kakkoseksi, kun
pitäisi tehdä päätöksiä ja valintoja. Miksi? Ehkä siksi, että mies on
ollut elämässäni jo pitkään: hänellä on sanansa sanottavana, minä
haluan kunnioittaa hänen mielipiteitään. Mutta myös siksi, että minulta
puuttuu uskallus tuoda tyttökaveri äidin ja isin luokse näytille ja
kertoa, että hän on rakastajattareni. Siksi saan lopun ikääni taiteilla
salaamisen ja itsenäni olemisen välillä.
torstai, 5. tammikuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.