Tympii.

1. Aamuinen kampaajakäynti oli pettymys. Kampaus on nätti, mutta epäkäytännöllinen. Sivuhiuksia en saa kiinni kuin pinneillä ja se tympii nyt, kun pääsin kotiin ja aloin tutkia asiaa tarkemmin. Kasvattamiseen menee ikä ja terveys (vajaa 10 cm). Pitäisi pysyä perinteissä ongelmien välttämiseksi. Lapsen hiukset leikattiin samalla. Otsatukka menee miten sattuu, takahiuksia en edes tarkistanut. Yhteistyöhalut olivat tyystin hukassa loppuvaiheessa. Pitää vain lohduttautua, että otsatukka kasvaa nopeasti, sen pystyy korjaamaan pian. Ehkäpä siis ensi kerralla listaan paperille asiat, joita haluan ja en halua, vähän kuten lääkäriin mennessäkin joskus tein :) Kirjoitetaanhan ruokaostoksetkin kauppalapulle, miksei siis kampaamo- tai lääkäriasioita.

2. Kaverin häät on peruttu, koska pari eroaa. Minun ei pitäisi olla tympiintynyt, koska toisilla on varmasti suru omasta tilanteestaan ja se on kipeä juttu. Silti ehdin jo odottaa tyttöjen iltaa ulkona polttareiden merkeissä ja suunnitella häävaatteita itselleni.

3. Huomenna on lääkäri. Pitäisi tietää, mitä tahtoo sairasloman suhteen. Haluaisin käydä töissä torstain ja perjantain, koska silloin on kiinnostava ja tärkeä koulutus, yrittää ehkä seuraavaa viikkoakin. Nollaako työhön paluu tähänastiset "saavutukset" lomalla? Ajattelenko liikaa mainettani, tulojani, jotain muuta kuin omaa vointiani? Totuus on kyllä se, että kotona ei tunnu enää yhtään niin "siistille" kuin aiemmin. Nukkuminen on luksusta, kun yöunet ovat epämääräiset. En tunnista enää, mikä on mitäkin. Kyttään kai liikaa. Huokaus.