SusuPetalin kirjoitus Lahja herätti muistoja lapsuusvuosilta. Yhden jo hänen bloginsa kommenttikohtaan kirjasin. Lupasin siellä vuodatella lisää lahjatraumoja täällä. Saamanne pitää.

Noin 10-vuotiaana minut oli kutsuttu luokkakaverini Miian syntymäpäiville. Hän asui samassa talossa ja oli luonteeltaan melko dominoiva. Mieluummin annoin periksi kuin aloin tappelemaan, jos kyse ei ollut kovin suurista asioista. Näin jälkeenpäin luulen, että hän peitti epävarmuuttaan pomottamiseen ja toisten aliarvioimiseen, sillä vieraissa paikoissa hän oli hyvin hiljaista tyttöä. Muistan myös sellaisen erikoisen asian, että kaikkea muuta hän kyllä aika surutta arvosteli, muttei koskaan uskovaista perhettäni.

Äidin kanssa kävimme ostoksilla lahjatavaraliikkeessä hyvissä ajoin. Lahja ei ollut kai mitenkään erikoinen eikä erityisen hintava, joskin minulle jäi tunne, että äiti teki jotenkin suuren uhrauksen ostaessaan tyttären kaverille moisen lahjan. Tai sitten minä itse ajattelin, ettei Miialle tarvitse antaa kuin jotain ihan tavallista Tiimarista.

Päivien kuluessa minulle ja Miialle tuli kuitenkin riitaa. Aloin miettiä, haluanko sittenkään synttäreille. Riitaan liittyi se, että Miia pakotti osa osalta kertomaan, mistä lahja koostui. Kun sitten myöhemmin yritin änkyttää, etten tiedä, tulenko, hänen vihainen kommenttinsa oli, että "pakkohan sun on tulla, kun kerroit lahjastakin". Ja äitikään ei ottanut kuuleviin korviinsa, etten menisi.

Sielläpä sitä oltiin, remuisissa synttärijuhlissa. Paikalle pölähti luokkamme "ongelmatapaus", minkä jälkeen istuin lähinnä sohvalla syrjässä. Lahjani avattiin ja nostettiin syrjään, siirryttiin seuraaviin. Kakku oli hyvää, mutta ei silti maistunut miltään. Olin iloinen, kun juhlat päättyivät ja pääsin kotiin. En kyllä ole koskaan synttärijuhlissa viihtynyt, mutta tämä episodi oli kurjimmasta päästä.

~

Vielä nuorempi, ehkä kuusivuotias olin, kun itse sain epämieluisan lahjan. Äidinkieleni on suomi, minkä kyllä vieraatkin tiesivät, mutta siitä huolimatta sain lahjaksi ruotsinkielisen kirjan. Se oli suunnaton pettymys! Itkuhan siinä tuli. Äiti yritti rauhoitella ja selitteli lahjan antajalle, ettei Talvia oikein osaa ruotsiksi lukea. Olin NIIN pettynyt, kun vielä piti valehdella.

Toisella kertaa sain heppahulluilta naapurintytöiltä hevosbarbin. En ole koskaan pitänyt barbeista, saati hevosista. Niiden yhdistelmä tuntui ihan kamalalle. Olin jo viisaampi ja kiittelin tällä erää lahjasta. Ovat sillä vieraat sitten tainneet leikkiä, kunnes meidän lasten kasvettua se annettiin kirpputorille.

~

Sen verran olen näistä jälkimmäisistä muistoista oppinut, että koitan asettua lahjan saajan asemaan. Haluaisiko hän tällaista. Ensimmäisestä muistosta en ole toistaiseksi mitään rakentavaa oppinut, lähinnä vain kammon syntymäpäiväjuhlia kohtaan..