SusuPetalin kirjoitus Lahja
herätti muistoja lapsuusvuosilta. Yhden jo hänen bloginsa
kommenttikohtaan kirjasin. Lupasin siellä vuodatella lisää
lahjatraumoja täällä. Saamanne pitää.
Noin 10-vuotiaana minut
oli kutsuttu luokkakaverini Miian syntymäpäiville. Hän asui samassa
talossa ja oli luonteeltaan melko dominoiva. Mieluummin annoin periksi
kuin aloin tappelemaan, jos kyse ei ollut kovin suurista asioista. Näin
jälkeenpäin luulen, että hän peitti epävarmuuttaan pomottamiseen ja
toisten aliarvioimiseen, sillä vieraissa paikoissa hän oli hyvin
hiljaista tyttöä. Muistan myös sellaisen erikoisen asian, että kaikkea
muuta hän kyllä aika surutta arvosteli, muttei koskaan uskovaista
perhettäni.
Äidin kanssa kävimme ostoksilla
lahjatavaraliikkeessä hyvissä ajoin. Lahja ei ollut kai mitenkään
erikoinen eikä erityisen hintava, joskin minulle jäi tunne, että äiti
teki jotenkin suuren uhrauksen ostaessaan tyttären kaverille moisen
lahjan. Tai sitten minä itse ajattelin, ettei Miialle tarvitse antaa
kuin jotain ihan tavallista Tiimarista.
Päivien kuluessa
minulle ja Miialle tuli kuitenkin riitaa. Aloin miettiä, haluanko
sittenkään synttäreille. Riitaan liittyi se, että Miia pakotti osa
osalta kertomaan, mistä lahja koostui. Kun sitten myöhemmin yritin
änkyttää, etten tiedä, tulenko, hänen vihainen kommenttinsa oli, että
"pakkohan sun on tulla, kun kerroit lahjastakin". Ja äitikään ei
ottanut kuuleviin korviinsa, etten menisi.
Sielläpä sitä
oltiin, remuisissa synttärijuhlissa. Paikalle pölähti luokkamme
"ongelmatapaus", minkä jälkeen istuin lähinnä sohvalla syrjässä.
Lahjani avattiin ja nostettiin syrjään, siirryttiin seuraaviin. Kakku
oli hyvää, mutta ei silti maistunut miltään. Olin iloinen, kun juhlat
päättyivät ja pääsin kotiin. En kyllä ole koskaan synttärijuhlissa
viihtynyt, mutta tämä episodi oli kurjimmasta päästä.
~
Vielä nuorempi, ehkä kuusivuotias olin, kun itse sain epämieluisan
lahjan. Äidinkieleni on suomi, minkä kyllä vieraatkin tiesivät, mutta
siitä huolimatta sain lahjaksi ruotsinkielisen kirjan. Se oli suunnaton
pettymys! Itkuhan siinä tuli. Äiti yritti rauhoitella ja selitteli
lahjan antajalle, ettei Talvia oikein osaa ruotsiksi lukea. Olin NIIN
pettynyt, kun vielä piti valehdella.
Toisella kertaa sain
heppahulluilta naapurintytöiltä hevosbarbin. En ole koskaan pitänyt
barbeista, saati hevosista. Niiden yhdistelmä tuntui ihan kamalalle.
Olin jo viisaampi ja kiittelin tällä erää lahjasta. Ovat sillä vieraat
sitten tainneet leikkiä, kunnes meidän lasten kasvettua se annettiin
kirpputorille.
~
Sen verran olen näistä
jälkimmäisistä muistoista oppinut, että koitan asettua lahjan saajan
asemaan. Haluaisiko hän tällaista. Ensimmäisestä muistosta en ole
toistaiseksi mitään rakentavaa oppinut, lähinnä vain kammon
syntymäpäiväjuhlia kohtaan..
perjantai, 17. maaliskuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.