Äh. Mistään en saa näinä päivinä kiinni, kaikki seisoo. Ei kai tarvitsisikaan saada, mutta perhekuviot asettavat omat vaatimuksensa. Ja toisaalta minä itsekin; en haluaisi vain maata sängyn pohjalla. Eilen nukuin yhteen (päivällä), sen jälkeen katsoin sivusilmällä leffan ja olo oli täysin saamaton. Piti pakottaa itsensä syömään ja muuten toimimaan.

Nyt on pesukone käynnissä, lähden kauppaan saatuani pyykit kuivuriin. Pitäisi hoitaa asioita keskustassa, mutta en jaksa raahautua sinne asti, jääköön ensi viikkoon. Lähikauppaan ja takaisin taitaa olla päivän saavutus. Pyörällä vai kävellen, siinäpä pulma. Ja kun sen ratkaisee, saa pyöriä kaupassa korin kanssa ihan sekopäisenä. Keskittymiskyky ei vain riitä valitsemaan ruispalojen ja rieskan välillä.

On vaikea selittää kellekään, miltä tämä tuntuu. Tavallaan on väsynyt olo, tavallaan ei. Itkuinen kyllä. Kaikki tuntuu sujuvan vähän sumussa, hidastetusti. Ja välillä on niitä kirkkaita hetkiä, jolloin elämä tuntuu ihan normaalille ja sitä ihmettelee, miksi onkaan kotona, kunnes muistaa, että niin, jos olisin nyt töissä, tuhertaisin lähinnä itkua, kun en jaksa enkä osaa tehdä hommiani.

Sosiaalinen häpeä on nostanut päätään. Mitä sanon töissä, kun palaan (tai käyn hakemassa papereita) ja joku kysyy, miten voin, miksi olen poissa. Sanonko rehellisesti, että on nyt jaksamisen kanssa vähän ongelmia vai mutisenko vain jotain epämääräistä? Toimistotäti saa Googlella selville sairasloman syyt, kun lääkäri merkitsi ne vain koodeina todistukseen, mutta muille asia ei selviä, ellen sano tai ellei täti juorua.

Toisaalta, ihan turhaa asiaa nyt miettiä. Jos sellainen tilanne tulee, sitä pitää vain luovia läpi jotenkin. Kai päädyn toteamaan jotain tyyliin "mulla on nyt ollut vähän rankka kevät". Jos tätä lukee joku vastaavassa tilanteessa ollut, olisi kiva kuulla kommentteja, miten selvitit asiat.

Nyt vähän pötköttelyä, pesukone ei ole vielä lopettanut.