Juuri kun kuvittelin, että elämä sujuisi edes kohtuudella, sain vaivakseni jonkinlaisen selkäsäryn. Oli kiire töistä päiväkodille, kun jotenkin liukastuin. Haudoin selkää keittojuurespussilla koko illan, söin lohtukarkkia ja jännitän nyt, miten paljon paranemista tapahtuu yön aikana. Toivottavasti paljon, sillä en halua olla huomenna pois töistä. Sen verran motivoiva oli tämän päivän koulutus.

On haasteellista olla uudessa porukassa, oppia uusia asioita ja saada uutta ajateltavaa. Työnkin kannalta on hyvä, että tulee esiin asioita, myös sellaisia, joita tässä sairasloman aikana ehdin ajatella. Yleisesti ottaen kaikki on siis ok. Päätän raporttini täältä tähän ja siirryn teho-osaston pariin :)