Tein auratestin ja tässäpä tulos. Olen itse kommentoinut kursiivilla testin tulosta.

Aurasi pääväri: Vihreä
Vihreä on yksi voimakkaimmista auran väreistä. Vihreä ihminen on erittäin älykäs. Hänen oivalluksensa on terävää ja nopeaa, hän on hahmottanut ongelman ytimen ja keksinyt ratkaisun ennen kuin toiset ovat edes epäilleet jonkin olevan pielessä. Mutta koska eteneminen alkupisteestä päätepisteeseen on vihreälle niin nopeaa ja vaivatonta, häntä ei juurikaan huvita jäädä näpertelemään välivaiheiden kanssa.

Liian yksityiskohtaisesti määritelty projekti on vihreälle tylsä. Hän haluaa kehittää idean, laatia suunitelman ja antaa sitten toisten toteuttaa sen ja hoitaa hänelle itselleen tylsät yksityiskohdat.

Kyllä, olen aika kärsimätön, enkä jaksa jäädä 'vaiheeseen'. Luennoillakin tuntuu, että jäädään takkuamaan yhteen tiettyyn kohtaan aivan liian pitkäksi aikaa. Lapsenakin matikan kirja oli tehty monta sivua eteenpäin, kun oli tunneilla aikaa. Ja tietysti sain siitä kovat moitteet - mitäs ei opettaja antanut muita lisätehtäviä. En silti koe olevani mitenkään hirveän älykäs. Matemaattisesti lahjakas ehkä ja pätevä toimimaan rutiineissa (2+2 on aina 4, vaikka voissa paistaisi).

Vihreä ihminen vetää puoleensa niin valtaa kuin rahaakin. Hän on nopean älynsä ansiosta erittäin tehokas ja halutessaan hyvinkin järjestelmällinen. Vihreä tunnistaa kaavat ja löytää ratkaisut nopeasti - ja kirjoittaa mielellään itselleenkin muistilistoja ruksattaviksi.

Rahasta nyt en tiedä, ja valtakaan ei kiinnosta. Järjestelmällinen olen; yritän pitää työpöytäni järjestyksessä, mm. aamuisin aloitan päiväni katsomalla postit ja ottamalla esille sen päivän paperit. Kotona samaa koetan toteuttaa, joskin käytännön syistä mittakaava on pienempi. Muistilistoja löytyy sekä työstä että arjesta. Kun on itse pitkälle vastuussa tehtävistään, on pakko ruoskiakin itseään tarvittaessa. Samalla selkiää se, mitä oikeastaan haluankaan.

Jos vihreä saa itselleen valtaa, hänelle ei mikään ole mahdotonta. Hän on hyvin tavoitehakuinen ja määrätietoinen pyrkiessään omaan tavoitteeseensa. Tämän seurauksena vihreä myös helposti uppoutuu tyhönsä kaiken muun unohtaen.

Vihreä on myös erittäin voitontahtoinen ja kilpailuhenkinen. Hän ottaa mielellään riskejä ja saattaa sortua uhkapelin pauloihin, ainakin jos voitot ovat tarpeeksi suuria.

Vahvatahtoinen vihreä oli toidennäköisesti se, joka keksi lauseen "It is my way - or the highway". Hänen mielestään hänen vaihtoehtonsa on ainoa oikea - ja älynsä turvin hän yleensä vakuuttaa, tai ainakin vaientaa, myös vastaväittäjänsä.

Jo vain. Työnarkomania uhkaa. Mutta uhkapelit jne. eivät ole minun juttuni eikä väittelykään. Olen tyytyväinen, kun tiedän, että itse tiedän että vaihtoehtoni on minulle oikea. Muut ajatelkoon omalla tavallaan. Ei ole siis tarvetta tai intressejä väitellä kenenkään kanssa.

Aurassasi voimakkaita: Turkoosi
Turkoosi yhdistää aurassa älyn ja tunteen värit. Persoonana turkoosi on järjestelmällisen ajattelun ja herkkyyden yhdistelmä.

Herkkä turkoosi on myötätuntoinen ja rakastava ihminen, joka ei kuitenkaan sulje järjen ääntä omia valintoja tehdessään. Hän on hiljainen taustahahmo, joka tukee läheisiään ja vaistoaa herkästi heidän vaikeutensa. Ongelmien ratkaisuissa hän kuitenkin turvautuu analyyttiseen ajatteluun, eikä helposti sorru tunteen sanelemiin ylilyönteihin.

Vaikka turkoosin omat tunteet ovat herkät ja vaistonsa hyvä, pitää hänkin omat tunteensa mieluimmin kätkettynä toisilta. Ongelmien ilmetessä hän ei käänny ystävien puoleen apua pyytääkseen, vaan etsii järkevimmän ratkaisun omasta sisimmästään.

Sorrun ehkä liikaa tuohon järkeilyyn. Kynnys pyytää apua ystäviltä on monesti liian korkea ja sitten päädytään juuri tällaiseen oravanpyörään, mikä nähtiin viime kuussa: ihminen hajoaa totaalisesti. Tuen mielelläni muita, kuuntelen ja olen - no, juuri taustalla. Minusta ei saa mitään bilehilettä tekemälläkään. Mutta kun sitten akuutti tarve iskee, täältä pesee :)

Aurassasi voimakas myös: Harmaa
Harmaa ihminen pitää sisimmät tunteensa ja ajatuksensa salassa, ulospäin näkyy vain harmaan ihmisen veitsenterävä äly ja pettämätön logiikka.

Harmaa ihminen analysoi jokaisen tilanteen tarkasti ennen kuin tekee oman siirtonsa. Hän on hyvin tarkka eikä halua jättää mitään huomiotta. Sen vuoksi hänen on myös saatava edetä omaan tahtiinsa - häntä on melko mahdotonta vauhdittaa tai pakottaa päätökseen ennen kuin hän on siihen valmis.

Harmaa ihminen ei syöksy uusiin tilanteisiin eikä ihmissuhteisiin. Hän haluaa, että pohjatyö on tehty kunnolla, niin ettei ole pelkoa seinien romahtamisesta. Harmaa ei ota turhia riskejä. Hän punnitsee plussat ja miinukset ja kartoittaa vaarat ennen kuin etenee yhtään askelta. Ja senkin jälkeen hän etenee hyvin järjestelmällisesti, tarkasti harkitun suunitelman mukaisesti.

Harmaa ihminen sortuu helposti rutiineihin, eikä ollenkaan pidä siitä, jos joutuu niitä muuttamaan. Sopeutuminen uusiin tilanteisiin, ihmisiin ja ympäristöihin vie harmaalta ihmiseltä hyvin kauan - jos onnistuu ollenkaan.

Harmaan analyyttisesta järjestelmällisyydestä seuraa helposti myös jäykkyyttä  ja joustamattomuutta. Harmaan ihmisen turvallisuuden tunne perustuu siihen, että asiat tehdään niin kuin ne on aina ennenkin tehty, ja siksi harmaa ihminen vastustaa kaikenlaista muutosta.

Tämä harmaus liittyy kai aika paljon noihin vihreään liittyviin järjestelmällisyyden tarpeisiin, toisaalta myös turkoosin omien tunteiden salaamiseen.

Vaikka en varsinaisesti mihinkään nettitesteihin usko, herää kuitenkin ajatus, että minulla on kai parannettavaa tuossa avoimuudessa ja avunpyynnössä. Samoin työnarkomaniaan on saatava muutosta. Ja varmasti tuleekin, kun näin seurauksia. Lohdullista on se, ettei minun tarvitse muuttua totaalisesti, vaan pienin askelin.

Aurinkoista päivää!