"Jokainen haluaa kokea kuuluvansa jonnekin", kirjoitti Tohtori
kommentissaan minulle. Totta, on tärkeää olla osa jotakin ryhmää. Jäin
miettimään, mitä nämä ryhmät ovat.
Perhe (suku) tulee varmaankin ensimmäisenä. On tärkeää kokea olevansa
rakastettu lapsi, arvostettu sisar, käly tai miniä. Vanhemmat ovat
lapsen ensimmäinen kontakti ulkomaailmaan. Tietyssä iässä lapsi alkaa
tajuta, että onkin olemassa kaksi erillistä olentoa: hoitaja ja hän
itse, jolloin alkaa ensimmäinen eroahdistuskausi. Tästä eteenpäin
lapsen pitäisikin saada kokea yhteenkuuluvuutta, mutta samalla myös
tukea itsenäistymiseen - ja aikuisuudessa sitten hyväksyntää, kun
vanhempien "valta" on jo väistynyt.
Perheeseen kuuluvat myös puoliso ja mahdolliset lapset, toki. Tämä on
tietysti vapaaehtoinen valinta, ja useimmiten kai parisuhteet sujuvat
ihan mukavasti satunnaisia töyssyjä lukuunottamatta. Siltä osin kai
yhteenkuuluvuus pitäisi olla taattua?
Päiväkoti-, koulu- ja työyhteisöt ovat merkittävä osa ihmisyyttä.
Niissä vietetään iso osa elämästä ja niiden ihmissuhteet ovat
voimakkaassa roolissa. Jos niissä tulee kiusatuksi tai syrjityksi, on
vaarana, että ihminen eristäytyy entisestään.
Se aika, mikä ei kulu työssä ja kotona, on kai sitten ihmissuhteita,
harrastuksia ym. varten. Voiko nämä livekontaktit korvata
nettikontakteilla? Riittääkö se, että ihminen kokee kuuluvansa netissä
toimivan foorumin X yhteisöön? Itse olen pidemmän aikaa haikaillut
liveystävien seuraa, sellaisten, jotka olisivat älyllisellä tasolla
vertaisiani ;) Siis että olisimme samalla aaltopituudella,
arvostaisimme suunnilleen samanlaisia asioita ja kiinnostus pitää
yhteyttä olisi yhtäläinen.
Tätä kautta edelsi voimakas nettipainottuminen. Se riitti silloin.
Tuolloin ihmissuhteet pystyi hoitamaan tietokoneelta. Nyt kaipaan
irtiottoa kotikuvioista ja jotakin konkreettista. Ei sen tarvitsisi
olla ihmeellistä. Teekupponen, hiekkalaatikko (jos hänellä olisi
lapsia), kävelylenkki. Tällä hetkellä en koe kuuluvani oikein mihinkään
harrastus- tai kaverimielessä. Ei ole tällä paikkakunnalla sellaista
tiivistä yhteisöä, jossa olisin ottanut paikkani. Onneksi on pari
tärkeää ihmistä kauempana, joille voi kertoa asioitaan ja kokea sitä
kautta yhteenkuuluvuutta. Se pitää järjissään - samoin tämä
kirjoittaminen.
Kirjoitin aiemmin erilaisuudesta ja uudelle paikkakunnalle sopeutumisen
haasteista. Tämä on ilmeisesti toinen haaste, jonka ratkaisun avaimet
ovat nyt hukassa. Miten aikuinen ihminen löytää todellisia ystäviä? Tai
edes kaveritason ihmisiä omalta paikkakunnaltaan? Kun itsensä
tyrkyttäminen kirjallisuuskerhoon, näytelmäryhmään ja karateseuraan
sekä parhaan toivominen ei ole tuottanut tulosta, mitä jää jäljelle?
maanantai, 8. toukokuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.