Näin ihan hassua unta, pitkästä aikaa. Nukuin tosin olohuoneessa patjalla ipanan kanssa, joka on (vaihteeksi) sairas. Heräilin vähän väliä enkä löytänyt sopivaa asentoa. Turhan valoisaakin oli.. Mutta koska uni oli ihan hauska, aamulla oli vähän kivempi olo kuin aiemmin. Tosin sekin kai vaikuttaa, että menee melkein 2 h myöhemmin töihin?

Unessa olin viemässä autoa katsastukseen tai korjattavaksi, jarruissa oli joku vika. Minua jännitti kovasti, tulisiko reissu kovinkin kalliiksi. Haalariasuinen nuori mies otti minut vastaan ja silloin se syttyi, lempi ensisilmäyksellä :D Kumpikin yritimme keskustella asiallisesti autosta, mutta väistämättä hakeuduimme lähemmäksi toisiamme. Kun halli oli tyhjä, uppouduimme suudelmiin ;)

Jouduin lähtemään asioille. Ilmeisesti auto oli todettu kelvolliseksi ainakin tilapäiseen ajoon. Minulla oli takapenkillinen lapsia mukana. Tuttuja, mutta silti tuntemattomia, kuten aina minun unissani. Itseänikin katselen kärpäsperspektiivistä, en koe asioita juuri minuna itsenäni, vaan asiat tapahtuvat jollekin toiselle, jonka tajuan olevan minä.

Seuranani oli Tohtori, joka tätäkin blogia kommentoi. Kävimme pikkukaupassa ostamassa limpparia, sillä oli kuuma päivä. Lapset hävisivät sen siliän tien, kun auto pysähtyi. Jäimme kauppaan suustamme kiinni, mutta Tohtori hoputti lopulta minua takaisin autolle. Hyvä niin, sillä paikallinen rappiojengi oli yrittänyt murtautua autoon identtisillä avaimilla. He olivat jo kaukana, joten emme jaksaneet alkaa tehdä rikosilmoitusta (??!). Tohtori vain hoputti minua takaisin katsastusasemalle "sen miehen luokse". Lapset olivat menneet, ehkä kyyditsin heidät vain kaupalle.

Tohtori häipyi johonkin, minä keskityin vain uuteen ihastukseeni. Auto piti viedä uudestaan tarkistettavaksi, joten tottahan minä ilomielin ajelin paikan päälle vain saadakseni nähdä ihastukseni kohteen. Uni päättyi siihen, kun istuin hajareisin hänen sylissään pussailemassa ;))

Äkkiseltään ajateltuna voisi päätellä, että läheisyyden puute kotona heijastuu uniin. Kun sairastetaan, kaikki voimat menevät arkirutiineihin. Toisaalta, kun vielä eilen olin kyllästynyt siihen, että jodun nyt parempikuntoisena aikuisena hoitamaan kaikki rutiinit, tänään ei enää niin harmita. Eli toivottavasti en nyt äksyilisi miehelle. Uh, mitä siksakkia mieliala taas meneekään. Ei siis masennus-näkökulmasta, vaan tuosta, mille kotityöt ja muu tuntuu.