Näin ihan hassua unta, pitkästä aikaa. Nukuin tosin olohuoneessa
patjalla ipanan kanssa, joka on (vaihteeksi) sairas. Heräilin vähän
väliä enkä löytänyt sopivaa asentoa. Turhan valoisaakin oli.. Mutta
koska uni oli ihan hauska, aamulla oli vähän kivempi olo kuin aiemmin.
Tosin sekin kai vaikuttaa, että menee melkein 2 h myöhemmin töihin?
Unessa olin viemässä autoa katsastukseen tai korjattavaksi,
jarruissa oli joku vika. Minua jännitti kovasti, tulisiko reissu
kovinkin kalliiksi. Haalariasuinen nuori mies otti minut vastaan ja
silloin se syttyi, lempi ensisilmäyksellä :D Kumpikin yritimme
keskustella asiallisesti autosta, mutta väistämättä hakeuduimme
lähemmäksi toisiamme. Kun halli oli tyhjä, uppouduimme suudelmiin ;)
Jouduin lähtemään asioille. Ilmeisesti auto oli todettu kelvolliseksi
ainakin tilapäiseen ajoon. Minulla oli takapenkillinen lapsia mukana.
Tuttuja, mutta silti tuntemattomia, kuten aina minun unissani.
Itseänikin katselen kärpäsperspektiivistä, en koe asioita juuri minuna
itsenäni, vaan asiat tapahtuvat jollekin toiselle, jonka tajuan olevan
minä.
Seuranani oli Tohtori, joka tätäkin blogia kommentoi.
Kävimme pikkukaupassa ostamassa limpparia, sillä oli kuuma päivä.
Lapset hävisivät sen siliän tien, kun auto pysähtyi. Jäimme kauppaan
suustamme kiinni, mutta Tohtori hoputti lopulta minua takaisin autolle.
Hyvä niin, sillä paikallinen rappiojengi oli yrittänyt murtautua autoon
identtisillä avaimilla. He olivat jo kaukana, joten emme jaksaneet
alkaa tehdä rikosilmoitusta (??!). Tohtori vain hoputti minua takaisin
katsastusasemalle "sen miehen luokse". Lapset olivat menneet, ehkä
kyyditsin heidät vain kaupalle.
Tohtori häipyi johonkin, minä keskityin vain uuteen ihastukseeni. Auto
piti viedä uudestaan tarkistettavaksi, joten tottahan minä ilomielin
ajelin paikan päälle vain saadakseni nähdä ihastukseni kohteen. Uni
päättyi siihen, kun istuin hajareisin hänen sylissään pussailemassa ;))
Äkkiseltään ajateltuna voisi päätellä, että läheisyyden puute kotona
heijastuu uniin. Kun sairastetaan, kaikki voimat menevät
arkirutiineihin. Toisaalta, kun vielä eilen olin kyllästynyt siihen,
että jodun nyt parempikuntoisena aikuisena hoitamaan kaikki rutiinit,
tänään ei enää niin harmita. Eli toivottavasti en nyt äksyilisi
miehelle. Uh, mitä siksakkia mieliala taas meneekään. Ei siis
masennus-näkökulmasta, vaan tuosta, mille kotityöt ja muu tuntuu.
keskiviikko, 17. toukokuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.