SusuPetal kirjoitti lapsenhoito-ongelmista tekstissään Timbuktu. Tämä herätti minussa joitakin ajatuksia omista tarpeistani. Iso osa omaa jaksamattomuuttani, etenkin aiemmin on ollut siinä, että olen joutunut/päätynyt pyörittämään huushollia ja hoitamaan lasta enkä ole osannut/jaksanut ottaa omaa aikaa niin paljon kuin olisin sitä tarvinnut. Kun on se tunnollisin ihminen talossa, joka kokee syyllisyyttä kaikesta, onko ihmekään.

Jo ennen Susun kirjoitusta mietin, kuinka eilen(kin) lähdin lenkille lapsen kanssa, vaikka sen olisi voinut jättää isänsä huomaan kotiin. Toisaalta, nyt tuli sekä minulle että hänelle liikuntaa ja yhdessäoloa. Osaan keskittyä lapseen paljon paremmin, kun olemme poissa kotoa. Kotona kalvavat kotityöt ja tenttiprujut, ulkona voi kuluttaa energiaansa leikkipuistossa ja kirjastossa nauttia läheisyydestä vanhalla upottavalla sohvalla satujen maailmassa. Siis sellaista irtiottoa arjesta sekin, vaikka lapsi onkin mukana. Arki kun on minulle sitä ainaista pyykinpesua ja lattioiden luutuamista.. Ruuan laittoa, vaikka tietää, että pienempi irvistää ja isompi menee tilanteen tullen grillille :P

Ei siis ihme, jos väsyttää ja tympii. Ettei jaksa kaivata muuta. Ettei jaksa pitää kiinni, vaatia kynsin ja hampain, oikeudesta omaan aikaan, jotta jaksaisi taas arkea eteenpäin. Kun ei kukaan ole tarjoamassa nykypäivänä (no ehkä isovanhempia lukuunottamatta) hoitoapua automaattisesti, vaan sitä on itse pyydettävä ja minä en kehtaa. Puoliso toki osallistuu ja voin tehdä aika nopeitakin lähtöjä, koska hänen elämänsä pyörii aika pitkälle kotona. Joskus tuntuu vain kurjalle, kun tietää, että lapsi istuu kuitenkin vain telkun ääressä ja isä tietokoneella sillä välin, kun äiti on poissa :P (Näin kärjistäen.) Ongelma onkin ehkä siinä, että kotiin palattuaan törmää jälleen kerran siihen samaan sekasotkuun ja SE ärsyttää, kun olisi toivonut muiden siivonneen poissaolon aikana.

Lapsi on kulkenut matkassani "aina". Vauvana tietysti ihan siitä syystä, että meillä oli tiivis symbioosi imetyksen takia. Tämä tietysti helpotti aikanaan, mutta silti lapsi kulki kätevämmin mukana kuin muualla. Eikä aina ollut vaihtoehtoja, kun ei ollut hoitajia. Isovanhemmat asuivat ja asuvat edelleen kaukana, sopivia tuttuja ei juuri ole... On vain sopeuduttava ja koitettava jaksaa.

Äiti on vähän väsynyt.

PS: Kyllä se isäkin väsyy. Tämä vaan on naisen blogi, niin tulee naisnäkökulma asioihin.