Väsyttää ja ärsyttää. Viikonloppu oli tavallisesta poikkeava vain siltä osin, että kävin lauantaina tentissä. Valvoin yömyöhään lukemassa, heräsin aikaisin aamulla vielä kertaamaan. Lapsi heräsi juuri ennen kuin oli lähdön aika, vaikka toivoin, että olisi nukkunut sen ohi. No, mikäs siinä, järkätään aamupalaa, jutellaan sekalaisia, etsitään päivävaatteita. Ehkä se olikin hyvä, että joutui ajattelemaan muuta kuin tenttiä. Tentti itsessään meni ok. Se pakollinen aika on istuttava ja yleensä olen nopea ja saan tekstin paperille siinä ajassa. Niin nytkin. Tunnin kuluttua tentin alkamisesta olin jo kaupassa keräämässä viikonlopun ruokaostoksia kärryihin.

Ja mitä teki mies sillä aikaa? Nukkui. Okei, se on sairas, mutta silti. Jotenkin turhauttaa, kun meillä on sairastettu niin kauan kuin jaksan muistaa. Kun tulin kotiin kilo talouspaperia kainalossani (miksi wc-paperipaketissa on kantokahva, mutta talouspaperissa ei?), käsissäni kasseja ja selässäni vielä reppu, kaikki on huiskin haiskin. Siinäpä sitten alkaa siivoamaan.

En periaatteesta pidä siitä, että lapsi katsoo telkkaria. Mutta mitä ihmettä sille keksii, kun kotona on jatkuva kitinä, jos telkku on kiinni. Itse sitä on niin väsynyt ja tympiintynyt kaikkeen, ettei jaksa keksiä oikein tekemistä. Kävimme kyllä pyöräilemässä ja leikkipuistossa kahteen otteeseen. Sekin meinasi aina tyssätä siihen, kun lapsi sai hepulin. Onkohan tuo enää normaalia temperamenttia?

Perjantai-iltana isänsä oli poissa ja juuri silloin, kaiken väsymyksen ja tenttipaineen keskellä tuntui, että en jaksa enää yhtään. Hävettää, kun sitä toivoo, että tulisi maanantaiaamu, että voisi viedä tenavan hoitoon, missä se viihtyy ja missä ei ole telkkaria ja missä ulkoillaan monta tuntia päivässä. Kun tuolla olisi edes joku kaveri, jonka kanssa olla, mutta ei, se on aina isä tai äiti, jonka kanssa ollaan puistossa tai pyöräilemässä.

Meiltä on päiväkotiin tosi lyhyt matka ja tänään se meni niin, että ehdotin tytölle, että se kävelee itse kävelytietä, lyhyempää reittiä. ja odottaa portilla, kun minä kierrän autolla ajotien kautta. Portilla se marmatti, etten olisi saanut tulla. Hän osaa kyllä itse. Varmistelin vielä, että osaako varmasti mennä, vaikka tiesin, että kyllähän se, vuosia samassa paikassa käyneenä. Milloinhan sitä uskaltaa päästää lapsen yksinään ulos? Itse sitä kai hortoili jo pienestä pitäen, mutta kun kasvuympäristö oli turvallinen omakotialue eikä tällainen pikkukaupungin slummi. Alaovi on lukossa, joten avain olisi pakko antaa, vaikka itse olisi kotona. Keitähän tyttö toisi mukanaan sisälle?