Kävin aamulla terapiassa. Alkujaan piti keskustella mielekkäästä
päivästä, päivärytmistä ym., mutta keskustelu kääntyi mm. vanhempiini
ja heidän tiukkaan uskonnollisuuteen sekä omiin kokemuksiini siitä,
etten ole hyväksytty, koska kävin nuorenakin terapiassa.
Mielenterveysasiat kun eivät vain ole heidän näkemyksensä mukaan
"hyväksyttäviä", tai ainakin siltä minusta tuntuu.
Koska
terapeutti on uusi, tulee toki näitä perusasioita kelattua varmaan
jatkossakin, mutta yhtä kipeitä ne silti ovat. Ja ehkä onkin hyvä, että
niistä puhutaan, koska kerta kerralta pääsen vähän paremmin eroon
negatiivisista tunteistani: hylätyksi ja petetyksi tulemisen tunteet
ovat niin voimakkaat vieläkin. Katkera ja vihainen en enää ole,
surullinen vain. Aina se vain yllättää, miten kipeältä tuntuu kertoa,
kun omat vanhemmat moittivat siitä, että uskalsin hakea apua itselleni
:(
Lisäksi keskustelimme työkuvioistani, peloistani ja
paineistani onnistua esimiesroolissa. Järki toimii eri tavalla kuin
tunteet. Tiedän, että esimieheksi pitää kasvaa, kukaan ei ole seppä
syntyessään. Samoin monissa harrastuksissa vaaditaan opettelua. Minä
vaadin itseltäni heti kaiken ja olen suunnilleen valmis lyömään hanskat
tiskiin, jos tuntuu menevän 99-prosenttisesti. Töissä se vain ei
onnistu. Hommat on hoidettava, jos niihin tarttuu. Harrastus on eri
juttu, niihin ei kukaan pakota. Siksi kai on ollut vaikeaa, kun en ole
oppinut hyväksymään puutteellista suoritusta. Tentitkin ovat olleet
pakkopullaa, kun olen aina inhonnut itseäni, ellen ole saanut parasta
tai toisiksi parasta arvosanaa.
Sain uuden ajan parin viikon
päähän, mutta lomasuunnitelmat pitää kuulemma tehdä sen mukaan, mikä
hyvälle tuntuu. Tuon ajan puitteissa ei tarvitse jättää reissua
tekemättä :) Hih, kuulosti tosi hauskalle - ja hirveän kannustavalle.
Tämä oli kolmas tapaaminen uuden ihmisen kanssa ja vaikka en
varsinaisesti vertaa (halua verrata) edellistä ja nykyistä, kai sitä
tulee väistämättä tehtyä. Mutta en kuitenkaan osaa sanoa, kumpi on
"parempi". Kumpikin tekee työtään omalla tavalla eikä minulla mitään
moitittavaa ole.
Juhannus oli ja meni rauhallisesti kotioloissa.
Mieluusti olisin nukkunut enemmänkin, mutta kun ei uni tule. Tänäänkin
olen ottanut jo päiväunet. Ärgh. En tiedä mitä teen. Keskusteltiin
unilääkkeistäkin, mutta en halua joka välissä niihin turvautua. Toivon
kovasti, että [edit: oli katkennut teksti tästä] tilanne parantuu loman
loppua kohti. Ainakin yritän pitää suhteellisen normaalin unirytmin.
maanantai, 26. kesäkuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.