Kävin aamulla terapiassa. Alkujaan piti keskustella mielekkäästä päivästä, päivärytmistä ym., mutta keskustelu kääntyi mm. vanhempiini ja heidän tiukkaan uskonnollisuuteen sekä omiin kokemuksiini siitä, etten ole hyväksytty, koska kävin nuorenakin terapiassa. Mielenterveysasiat kun eivät vain ole heidän näkemyksensä mukaan "hyväksyttäviä", tai ainakin siltä minusta tuntuu.

Koska terapeutti on uusi, tulee toki näitä perusasioita kelattua varmaan jatkossakin, mutta yhtä kipeitä ne silti ovat. Ja ehkä onkin hyvä, että niistä puhutaan, koska kerta kerralta pääsen vähän paremmin eroon negatiivisista tunteistani: hylätyksi ja petetyksi tulemisen tunteet ovat niin voimakkaat vieläkin. Katkera ja vihainen en enää ole, surullinen vain. Aina se vain yllättää, miten kipeältä tuntuu kertoa, kun omat vanhemmat moittivat siitä, että uskalsin hakea apua itselleni :(

Lisäksi keskustelimme työkuvioistani, peloistani ja paineistani onnistua esimiesroolissa. Järki toimii eri tavalla kuin tunteet. Tiedän, että esimieheksi pitää kasvaa, kukaan ei ole seppä syntyessään. Samoin monissa harrastuksissa vaaditaan opettelua. Minä vaadin itseltäni heti kaiken ja olen suunnilleen valmis lyömään hanskat tiskiin, jos tuntuu menevän 99-prosenttisesti. Töissä se vain ei onnistu. Hommat on hoidettava, jos niihin tarttuu. Harrastus on eri juttu, niihin ei kukaan pakota. Siksi kai on ollut vaikeaa, kun en ole oppinut hyväksymään puutteellista suoritusta. Tentitkin ovat olleet pakkopullaa, kun olen aina inhonnut itseäni, ellen ole saanut parasta tai toisiksi parasta arvosanaa.

Sain uuden ajan parin viikon päähän, mutta lomasuunnitelmat pitää kuulemma tehdä sen mukaan, mikä hyvälle tuntuu. Tuon ajan puitteissa ei tarvitse jättää reissua tekemättä :) Hih, kuulosti tosi hauskalle - ja hirveän kannustavalle. Tämä oli kolmas tapaaminen uuden ihmisen kanssa ja vaikka en varsinaisesti vertaa (halua verrata) edellistä ja nykyistä, kai sitä tulee väistämättä tehtyä. Mutta en kuitenkaan osaa sanoa, kumpi on "parempi". Kumpikin tekee työtään omalla tavalla eikä minulla mitään moitittavaa ole.

Juhannus oli ja meni rauhallisesti kotioloissa. Mieluusti olisin nukkunut enemmänkin, mutta kun ei uni tule. Tänäänkin olen ottanut jo päiväunet. Ärgh. En tiedä mitä teen. Keskusteltiin unilääkkeistäkin, mutta en halua joka välissä niihin turvautua. Toivon kovasti, että [edit: oli katkennut teksti tästä] tilanne parantuu loman loppua kohti. Ainakin yritän pitää suhteellisen normaalin unirytmin.