Mulla on kiirettä. Ihan käsittämättömästi aika karkaa käsistä.

Luennot alkoivat tällä viikolla, samoin työssä tehtiin päätöksiä tulevista suuntalinjoista. Palaveria palaverin päälle, joista minä tietysti kirjoitan muistiot. Ei siinä mitään, tykkään kirjoittaa, mutta aika kuluu kyllä tehokkaasti. Huomaan nyt, että kaipaan toimintaa ja olo on siltä osin ok. Hiuksetkaan eivät ehdi harmittaa.

Vaikka on kiva välillä, että töissä on luppoaikaa ja mahdollisuus kirjoittaa sähköpostia rauhassa, niin ei se pidemmän päälle tunnu yhtään niin kivalle. Kun olen velvollisuudentuntoinen ihminen, koen hirveää syyllisyyttä siitä, etten tee mitään "oikeaa". Mutta kun ei hommaa ole, sitä ei ole. Jos sitä on, sitä tehdään.

Esimiehenä kohtaan nyt jatkuvasti tiimityön ongelmia. Miten puhaltaa yhteistyöintoa ihmisiin, jotka kulkevat omia polkujaan? Sain luvan siirtää yhden ihmisen työpistettä ja muutenkin oma pomo antoi luvan tehdä kaikenlaisia päätöksiä melko vapaasti. Hih. Mietin jo, pitäisikö porukkaa sekoittaa, vai miten tuon yhteistyön saisi pelittämään. Pitääkö tässä alkaa tekemään jotain lähentymisharjoituksia ;)

Ja miten pyytää palkankorotusta? Olen hypännyt kertaheitolla ihan uuteen sfääriin vastuun suhteen. Kai korvauksen pitäisi olla jossakin suhteessa siihen? Tuskin sukupuoleni tai talossaoloaikani ovat suoraan perusteita huonompaan palkkaan kuin kollegoillani? Toki ymmärrän että 6-7 työvuotta on eri asia kuin 2-3, mutta eivät nuo luvut niin paljoa eroa, että sillä voisi koko palkankorotuksen kuitata.

Pistänpä papereita mappiin ja alan sitten miettiä, mitä tänään söis.