Mikä lie tunne minuun on iskenyt? Kateus, ärsytys, vihamielisyys? Joka
välissä huomaan juuri ne ihmiset ympärilläni, jotka ovat pärjänneet
paremmin elämässäni kuin minä. Juuri niitä asioita, joita minä kaipaan,
heillä on yllin kyllin. Eikö mihinkään voi olla tyytyväinen?? Ja sitten
hävettää. Miksi kadehdin toisen elämää, koska hänellä on varmasti taas
omat kateudenaiheensa. Tuskin muiden elämä on sittenkään niin paljon
parempaa, että kannattaisi tuhlata voimavaroja haaveillakseen
samanlaisesta.
Lyhyesti ja ytimekkäästi. Kolme asiaa, joita kadehdin:
1. Sinkkujen ja/tai lapsettomien vapaus mennä ja tulla. Minulla tuntuu
olevan vain työtä työn perään, pyykkikoneellisia pyykkikoneellisten
perään.
2. Hoikkia, pitkiä ihmisiä, joille ei tule kilon
kiloa, vaikka söisivät jättiannoksia roskaruokaa joka päivä. Minä en
laihdu, vaikka nyt olen ollut jonkun aikaa pienemmillä ruoka-annoksilla
ja koettanut olla iltasyöpöttelemättäkin.
3. Sujuvasanaisia
jokapaikan höyliä, jotka uskaltavat esittää mielipiteensä. Minä änkytän
joka välissä, punastelen, hikoilen ja nolostun.
Tiedän, että kukaan ei osaa kaikkea, mutta jokainen on hyvä jossain. Vielä kun osaisin uskoa siihen, että osaan monta asiaa paremmin kuin se kadehtimani lähimmäinen.
PS: Toin kotikannettavan tänään töihin, jotta sain hommia tehtyä.
Montako säälittävyyspistettä saan asteikolla 1-10? Yksitoista?
torstai, 14. syyskuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.