Mikä lie tunne minuun on iskenyt? Kateus, ärsytys, vihamielisyys? Joka välissä huomaan juuri ne ihmiset ympärilläni, jotka ovat pärjänneet paremmin elämässäni kuin minä. Juuri niitä asioita, joita minä kaipaan, heillä on yllin kyllin. Eikö mihinkään voi olla tyytyväinen?? Ja sitten hävettää. Miksi kadehdin toisen elämää, koska hänellä on varmasti taas omat kateudenaiheensa. Tuskin muiden elämä on sittenkään niin paljon parempaa, että kannattaisi tuhlata voimavaroja haaveillakseen samanlaisesta.

Lyhyesti ja ytimekkäästi. Kolme asiaa, joita kadehdin:

1. Sinkkujen ja/tai lapsettomien vapaus mennä ja tulla. Minulla tuntuu olevan vain työtä työn perään, pyykkikoneellisia pyykkikoneellisten perään.

2. Hoikkia, pitkiä ihmisiä, joille ei tule kilon kiloa, vaikka söisivät jättiannoksia roskaruokaa joka päivä. Minä en laihdu, vaikka nyt olen ollut jonkun aikaa pienemmillä ruoka-annoksilla ja koettanut olla iltasyöpöttelemättäkin.

3. Sujuvasanaisia jokapaikan höyliä, jotka uskaltavat esittää mielipiteensä. Minä änkytän joka välissä, punastelen, hikoilen ja nolostun.

Tiedän, että kukaan ei osaa kaikkea, mutta jokainen on hyvä jossain. Vielä kun osaisin uskoa siihen, että osaan monta asiaa paremmin kuin se kadehtimani lähimmäinen.

PS: Toin kotikannettavan tänään töihin, jotta sain hommia tehtyä. Montako säälittävyyspistettä saan asteikolla 1-10? Yksitoista?