Koulua, töitä, koulua, kotitöitä.

Siinä tiivistettynä muutamaan sanaan kuluneen viikon tapahtumat. Onneksi on ollut ihan hauskojakin hetkiä välillä. Tässä yksi päivä tein kymmentuntisen työpäivän, jonka päätteeksi kävin vielä kaupassa. Oli jotenkin luksusta, kun ei ollut kiire minnekään. Työpäivän loppu oli ollut piristävämpi kuin aikoihin ja 10 h ei tuntunut siltä osin missään.

Ehkä voisin tehdä useammin 10 h päiviä ja vastaavasti kerryttää vapaapäiviä tilalle? Nykyiselläänhän päiväkodin aukioloaika sanelee työaikani ja se on inhottavaa tällaisessa luovassa työssä. Juuri kun saa inspiksen, pitääkin juosta hakemaan tenavaa.

Syysmasennus tai joku nostaa päätään. En ole masentunut tai alakuloinen, mutta väsynyt, kiukkuinen ja nälkäinen. Tähän aikaan vuodesta haluaisin olla karhu, joka syö talvivarastoon ja käpertyy sitten majaansa nukkumaan. Jos herätettäisiin kesken talviunien, seurauksena olisi hirveää ärjynää, teräviä hampaita ja kynsiä ;)

Syksy on kamalaa aikaa! (Paitsi jos sais vain olla..)