Päätin ottaa talvimaiseman käyttööni ulkoasussa. Kuten ahkerat lukijat lienevät huomanneet, vaihdan vuodenajan mukaan ulkoasua. Vuodenajoilla on suuri merkitys elämässäni ja tämä marras-joulukuu on jotenkin synkkää. Lunta on ja juuri nyt aurinkokin paistaa, eli sää on sanalla sanoen kaunis.

Illat ovat kuitenkin pimeitä ja kolkkoja, aamut samaten. Eilen neuloin ja luin saatuani siivottua. Ei tee mieli ulkoilla, vaikka tiedän, että se varmasti piristäisi.

Pitäisi jaksaa kirjoittaa kouluun kahta dokumenttia. Toinen on henkilökohtainen luentopäiväkirja, toinen koko ryhmän yhteinen loppuraportti harjoitustyöstämme. Laiskottaa. Työjuttuja en jaksa edes miettiä, leikin vain ahkeraa. Hyi.

Onneksi aina välillä saan puhtia ja teen erilaisia asioita. Yhtenä päivänä otin ipanan kouluun ja sen jälkeen käytiin ostoksilla. Väsyneinä, mutta onnellisina saavuimme tyhjään kotiin. Toisena päivänä askartelimme isänpäiväkortteja ja muuta pientä mukavaa paperijuttua. Ja olen ehtinyt itse uppoutua kirjoihin; sen parempaa terapiaa ei olekaan tässä vaiheessa, kun elämä sujuu suht kivasti.

Ensi viikolla Lamictal nousee 100 mg:aan ja Deprakine putoaa 1000 mg:aan. Ohje olisi ottaa Lamictal aamulla ja Deprakine illalla. Onkohan sillä väliä? Unohdan iltalääkkeet jatkuvasti joten siinä ei ole mitään järkeä. Edellisen lääkärin mielestä oli ok, että otin koko annoksen aamulla, mutta silloin ei ollut Lamictalia kuvioissa. Pitäis kai soittaa mt-toimistoon.