Näyttää olevan vuodatus vähän vielä tiltissä viikonlopun säätöjen jälkeen. Toivottavasti ongelmat korjaantuvat. Mietin jo, olenko itse sössinyt jotain unissani, mutta kun surffailin muutaman muun blogiin, havaitsin, että sielläkin on epämääräisiä tekstejä tai ulkoasu näyttää muuten vain kummalle. Helpotuksen huokaus.

Tänään on lasten oikeuksien päivä ja mielenterveysviikko alkoi. Onkohan ihmisoikeuspäivää, sellaista, jolloin peräänkuulutettaisiin tasa-arvoa ja oikeutta olla juuri omanlaisensa?

Kotona oli Episodi. Meillä on värikoodatut sakset, oranssit keittiössä, punaiset minun yleissakseni, siniset paperisakset ja vaaleanpunaiset ompelusakset. Lapsella on vielä pinkit ;) No, nämä oranssit ovat aina hukassa. Päätimme, että ne pitää ripustaa naulaan seinälle, patalappujen ylle. Miehen ehdotus oli, että laitetaan sellaisenaan vähän isompaan koukkuun. Minä taas ehdotin, että voitaisiin laittaa pieni lankalenkki, jolloin ne menisivät pieneenkin koukkuun. Ei käy, se on liian hankalaa. Ei toimi yhdellä kädellä, jos pitää alkaa lenkkiä ujuttelemaan paikoilleen käytön jälkeen.

Totesin, että no, ihan sama, kyllä mulle käy se iso koukku ilman lankaa, mutta minä itse pidän siitä lankaversiosta enemmän. Tähän mies totesi, että varaan tällaisella sanonnalla itselleni oikeuden lällätellä, jos jokin menee vikaan. Hänen vanhemmillaan on kuulemma tapana tehdä näin. Koetin sanoa, että no, jos hänen vanhempansa käyttäytyvät näin, miksi meidän pitäisi. Etenkin kun asia on tiedostettu. Mutta en saa suunvuoroa, kun saan kommenttia siitä, että tyrkytän tyhmiä mielipiteitäni, vaikka asia on loppuunkäsitelty.

Okei, ehkä nauhan laitto oli huono idea, mutta saan kai silti olla jotain mieltä asiasta? Enhän MINÄ ole tyhmä vain siksi, että ideani on huono. Minulla on oikeus olla arvostettu, vaikka tekisin virheitä! Minulla on oikeus puhua niistä typeristä ideoistani, vaikka ne muista olisivatkin tyhmiä! Miten niin olen turhautunut? :P

Ei ole ihme, jos tunnen itseni surkeaksi, jos ajatukseni tyrmätään. "Anna olla jo, ei mua kiinnosta. Sehän päätettiin jo" - tyylinen kommentti on pahin, mitä voin saada. Yritän ajatella positiivisesti, mutta harvemmin onnistun. Miten voin ikinä oppia puhumaan avoimesti, jos aina saa pelätä edellisen kaltaista vastausta?

En halua olla kenenkään sätkynukke, en halua puristua muotteihin. Olen sitten omanlaiseni, outolintu ja friikki. Ihan sama. Ei jaksa kiinnostaa. Työt painaa päälle ja olo on täysin EVVK. Asiakas odottaa, en jaksaisi. Haluan vain kotiin oman uuden ompelukoneen kanssa leikkimään. Ottaisko pari päivää sairaslomaa migreenin takia? :P En voi, koska työt pitäisi saada tehtyä. Kouluhommatkin odottavat. Huokaus.

No, jotain positiivista, ensi viikolla pääsen askartelemaan joulujuttuja seurakunnan äitien iltaan. Niitä on pidetty jokunen vuosi joulun ja pääsiäisen alla, ja vaikka sielläkin tunnen oloni vähän ulkopuoliseksi, kun yleensä tunnen vain yksi tai kaksi ihmistä, viihdyn itse käsitöiden parissa. Että nyt on ainakin jotain odotettavaa :)