Esimiehenä oleminen on kivaa. Saa jakaa tehtäviä muille ja päättää asioista, vaikuttaa niiden toteutumiseen itselle edullisella tavalla. Mitä sitä tekisikään ilman tunnollisia alaisia, jotka pitävät huolen, että työt tulevat tehdyiksi aikataulussa, kun esimies itse haahuilee muissa sfääreissä, masentelee, itkeskelee ja on muuten vaan tympiintynyt.

Totuus on kuitenkin, että esimies tekee päätökset yksin, laittaa pään pölkylle joka kerta, kun edessä on budjettiin, aikatauluun ja resursseihin vaikuttava päätös. Esimies saa loat niskaansa, kun hommat ei toimi, esimies vastaa puheluihin 24/7 ja tulee keskellä yötä korjaamaan viat, kun tavallista työntekijää ei parane vapaa-ajalla häiritä. Korvaukseksi esimies saa vähän isompaa palkkaa, jos saa. Työaika, lomat ja etuudet ovat täysin samat kuin kenellä tahansa työntekijällä.

Tätäkin kirjoittaessani olen ehtinyt pohtimaan, miten priorisoida tulevat työtehtävät. Yksi alainen lähti muualle tilapäisesti, joten kuormitus tänne jääneille lisääntyy. Olen ehdottanut pomolleni, että tiimiin saataisiin yksi asiantuntija, mutta erinäisistä syistä sellaista ei ole ollut tarjolla.

Lisäksi sapettaa, kun se, mitä tehdään, on laadutonta. Paikomme toisen kakkosluokan työtä ja koitamme saada sen näyttämään paremmalle. Totuus on, että laatu on nolla ja minua hävettää olla tekemisissä moisen asian kanssa. Olen saanut koulutusta laatu- ja muissakin asioissa, ja tietämystäni voitaisiin käyttää hyväksi. Se tietäisi työn hidastumista toki ja näin ollen kustannuksien nousua, mutta kun johto ei välitä...

No, ei parane murehtia. Kai olen edelleen vähän ideologi ja tieto lisää tuskaa. Tän kanssa on elettävä.

PS: Puhuin omahoitajalle, että haluan nostaa lääkitystä. Hänestä se oli hyvä ajatus. Lääkäri tietty päättää, mutta hoitaja arveli, että siinä ei ole ongelmaa. Toivon kovasti, että annoksen nosto riittää! En jaksaisi ajaa tätä lääkitystä alas ja aloittaa uusiksi jollakin toisella valmisteella. En halua olla masentunut, en edes alakuloinen!