Toissaviikonlopun vietin yksin kotona. Oli kyllä todella yksinäistä ilman juttuseuraa! Toisaalta sain paljon aikaan, mm. koulujuttuja. Kotiin jäämiseni tuli aika yllättäen, joten en keksinyt siihen hätään ketään seuraksi mihinkään. Naapurikaupungissa olisi ollut, mutten jaksanut ajatella ajomatkaa. No, meni se näinkin :)

Viime viikonloppu taas vastaavasti oli sosiaalista elämää tulvillaan. Nautimme ulkoilmasta perheen/ suvun kesken, kävin ipanan kanssa moottorikelkkailemassa, hän hiihti isoäidin kanssa jne. Itse en hiihdä, joten tallustelin vain järven jäällä. Laskiaissunnuntain kunniaksi piti tietysti keittää kaakaota termariin ja ottaa evääksi laskiaispullia. Miten ihan tavallinen näkkärikin maistuu niin hyvälle ulkoillessa? :)

Tämä viikko on ollut jotenkin outo. Olen väsynyt, olen nukahtanut sohvalle illalla ja herännyt keskellä yötä. Mies ei ole kai raaskinut herätellä, kun uni on mulle niin tärkeää. Lapsi herättää myös öisin.. Menen työhön liittyvään koulutukseen keskiviikosta perjantaihin ja vähän pelottaa. En ole virkeimmilläni, aivot ovat jumissa. Toivottavasti en joudu silmätikuksi osaamattomuuteni/ älyämättömyyteni vuoksi! Kurssi sinänsä on ihan ok, mutta kolme päivää on aika pitkä aika. Onneksi tunnen muutaman ihmisen, mutta - tyhmää kyllä - jännitän jo nyt, pääsenkö porukkaan mukaan.

Yhtä uutta projektia käynnistellään. Siitä pitäisi tehdä asiakkaalle esittely. Työhön on valittu henkilöt, joilla ei ole hajuakaan siitä, miten asia toteutetaan. Puskin eilen malliksi verkkoon ziljoona tiedostoa, jospa se siitä. Yksi heistä on aivan onneton, jos jaksaisin, repisin hiukset päästäni hänen takiaan. Nyt olen vain välinpitämätön; itselleen hän hallaa tekee. Ärsyttävintä on, että hän on asiakassuhteiden takia töissä ja kun entinen pomo kysyi minun mielipidettäni hänen palkkaamisestaan, sanoin, ettei hän osaa (tunnen entuudestaan). Mutta piti ottaa. No, en jaksa murehtia.

Kouluun pitäisi lapsi ilmoittaa, häntä jännittää jo kovasti. Joku ääliö eskarikaveri oli pelotellut, että ekaluokan ope on ilkeä. Nyt lapsi itkee harva se päivä asiaa. Aaargh. Tekisi mieli vähän jututtaa moisia juttuja levittelevän lapsen vanhempia, mutta en edes tiedä heitä ulkonäöltä. Muuten tiedän, että lapsi kyllä tykkää koulusta, jahka siihen tottuu. Uskoisin, että hänestä on kiva tehdä läksyjä ja oppia uusia asioita. Esikoulukin on lähtenyt alkutakkuilun jälkeen sujumaan kivasti ja hän on tykännyt ja pärjännyt kivasti.

Kevään mittaan vanhempi ja eskariope pitävät "kehityskeskustelun" lapsesta, peilataan syksyllä pidetyn keskustelun pohjalta sitä, mitä lapsi on oppinut ja mitä ehkä vielä on tarpeen kerrata ennen koulun alkua. Tavoitteet eivät ole pelkästään matikkaa, äidinkieltä tms. oppiaineita, vaan ihan arkisia asioita: kengännauhojen solmimista, vessareissuja ja jumppavaatteista huolehtimista.

Pitäisi jaksaa löytää motivaatiota tehdä töitä vähän aikaa.. Miten tämä voikin olla näin vaikeaa?