Oli kesäloman loppupuoli ja lähdin kaverini Erjan kanssa uimaan. Minä olin leikannut hiukseni lyhyiksi ja ostanut uuden sporttisen uikkarin, sellaisen, jonka olkaimet pysyvät hyvin paikallaan, kun hyppii viidestä metristä alas, sukeltaa tai pelaa rantalentistä. Bikinit ovat ihan nätit, mutta niin epäkäytännölliset, että hoitakoon Erja sen puolen.

Erja on muuten ihan mukava, mutta sillä on taipumus pynttäytyä välillä turhan paljon. Ei minusta rannalle menoon tarvita meikkaamista saati sitten kymmentä purnukkaa voiteita mukaan. Mutta kyllähän sen ymmärtää, kun Erjan ihastus Tommi on rantakioskilla töissä, että pitää laittautua hienoksi. Tommi on ihan kiva tyyppi, mutta en mä sitä sillai diggaa. Hyvä se on lentistä pelaamaan ja joskus nähdään uimahallillakin. Erja aina sanoo, että mä oon liian suosittu, ettei kukaan huomaa sitä. Mut siihen mä aina totean, että niin, mähän en jaksa poikia jahdata siinä mielessä, vaan olen vain kaveri. Minkä mä sille voin, ja onhan Erja yleensä mukana, ja jos mä tiedän, et Erja on jostain kiinnostunut, koitan kääntää juttua niin että Erja ja se tyyppi vois jutella enemmän. Kyllähän kaveria pitää auttaa.

Me oltiin sit rannalla loppujaan vasta iltapäivällä, mikä ei kyllä mua haitannut. Erja kävi nopeasti uimassa ja siirsi sitten pyyhkeensä sivummalle niin, että pystyi vilkuilemaan mitä kioskilla tapahtui. Mä uin keskelle järveä ja jäin sinne vähäksi aikaa kellumaan. Tiesin, ettei Erja mua niin kaipaa, koska sillä oli silmät täynnä sitä kundia. Takaisin tultuani otin pyyhkeen rantakassini päältä ja aloin laiturilla istuen kuivaamaan itseäni. Erjaa ei näkynyt, mutta sellainenhan se oli, pyyhälsi ensin sinne ja myöhemmin tuonne. Kyllä se itsestään huolehti, ainahan me puuhailtiin omiamme ja palattiin sitten samaan paikkaan istumaan, juttelemaan ja jätskiä syömään.

Pukukopit oli vallattu, joku pienten lasten uimakoulu oli tullut rannalle. Äidit ja isät touhusivat tenavien ympärillä, joten ei toivoakaan, että voisi vaihtaa uikkarit sortseihin ja t-paitaan rauhassa. Lähdin siis sivummalle pusikkoon, tuskin sinne kukaan ilmaantuisi. Olin väärässä, jonkun pyyhe oli jo nostettu koivun oksalle ja puskien takaa kuului ääniä. Puskanvaltaajat eivät kuulleet askeleitani, mutta ei mikään ihme, sillä pariskunta oli keskittynyt vain ja ainoastaan toisiinsa. Pyyhkeen tuttuus loksahti vasta nyt kohdalleen, kun näin, miten punaisten bikinien alaosa oli heitetty sivummalle maahan. Heinikossa kiehnäsivät nimittäin Erja ja kioskin Tommi.

Ei me oltu Erjan kanssa koskaan seksistä puhuttu, mutta jotenkin vaikutti, että tyttö ei kyllä ekaa kertaa hommissa ollut. Ristiriitaisin oloin tihrustin oksien takaa, mitä kauempana tapahtui. En kehdannut keskeyttää, en halunnut kertoa, että olen nähnyt heidät. Teki mieli vain juosta pois. Ja samalla koko homma kiehtoi eivätkä jalkani liikkuneet.

Olen kai ollut aika kiltti tyttö, koska en ole pahemmin erotiikkaan törmännyt. Toki kaveriporukassa useimmat leuhkivat kokemuksillaan ja joskus on tyttöporukalla katsottu viikonloppuyönä jotain pehmopornopätkää, mitä telkkarista tulee. Mutta sellainen on ihan eri asia kuin nähdä kaksi tuttua ihmistä keskenään 10 metrin päässä tositoimissa! En ole koskaan ollut kiinnostunut tytöistä, mutta juuri nyt Erjan bikinien pikkuruisesta yläosasta ulos pullahtaneet pyöreät rinnat veivät kaiken huomioni. Kuvittelin itseni samaan tilanteeseen, istumaan pojan päällä, joka tarttuu tiukasti pakaroihini. Vaistomaisesti vein käteni jalkoväliini.

Rannalta kuuluva lapsen riemunkiljaisu keskeytti ajatukseni. Käännyin nopeasti ja juoksin polkua pois takaisin rannalle. Hävetti. Punastutti. Kiihotti. Tämä tapahtuma oli yksi askel aikuisuuteen, tilanne, josta en koskaan Erjalle kertonut. Naisia en ole edelleenkään katsonut, mutta poikaystäväni sanoo, että joskus villiinnyn hänen kanssaan vähän liikaa. En ole tunnustanut, että tuolloin mieleeni palaa märät punaiset bikinit ja niiden sisältö.

Tarinamaanantain 18. haaste - Märkä