Paetessani velvollisuuksiani nettiin päädyin blogiin, jossa kirjoittaja kertoi omasta kurjasta lapsuudestaan lestadiolaisuuden tiukkauskoisuuden ahdistuksessa. Tuli paha mieli.

Tiukkapipoisuus suck. Kaikki älä tee -käskyt ovat minulle kuin punainen vaate härälle. Pitääkö synnin tuntua joltain? Kuka määrittelee, mikä on syntiä? Kellä on oikeus sanoa että tämä on, tämä taas ei. Tietääkseni minulla on aivot, omatunto ja moraali. (Vai ovatkohan kaksi jälkimmäistä yksi ja sama?)

Lapsiluku. Huoh. On helpompi ymmärtää yksittäisiä suurperheitä ja heidän motiivejaan saada lapsia tiheään kuin saman aatteen jakavan ryhmittymän samaa toimintaa. Pelkään, että uskonsisarilla ja -veljillä on liikaa vaikutusvaltaa, harvapa uskaltaa olla erilainen nuori ja valita jotain muuta kuin avioliiton ja kymmenen, viisitoista tenavaa. Siis oikeasti. Uskonto, joka moista (= ei ehkäisyä) edellyttää. Jos miehet synnyttäisivät, mitähän silloin käskettäisiin?

Onko ihmisluonteessa todellakin niin paljon eroja, että toinen on tyytyväinen konservatiiviseen elämään eikä kaipaa muuta, kun taas toinen ahdistuu vähäisestäkin? Onko iloinen todistelu uskon autuudesta oikeaa onnea vai aivopesun tulos? Vaiko kenties totuuden kieltämistä: "Inhoan kyllä tätä, mutta kun oikein kovasti uskottelen tämän olevan hyvää ja hienoa, elämä muuttuu."

Ja TV:stä tuleva moniavioisuussarja Big Love. Miksi moniavioisuus on miesten oikeus? Häh? Pääsiäisenä tuli dokumentti, jossa kerrottiin, että Maria Magdala olisi ollut viides evankeliumin kirjoittaja, mutta myöhemmin asia kiellettiin ja paperit poltettiin. Eihän nainen voi olla korkeassa virassa seurakunnassa.

Olenko koira, johon juuri kolahti kalikka vaiko muuten vaan ärsyyntynyt?