Uupunut olen,
ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee
pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä,
joilla on tahto ei voima?
Voittoni tyhjä,
työn tulos tuntoni soima.”

(Eino Leino)

Jotain tällaista ovat tuntoni tällä hetkellä. Sairaslomaa taas kuukausi eteenpäin, uusi lääkitys (Citalopram) testille. Tämä on yhtä laskukautta, jota en enää jaksaisi. Missä on pohja tälle kaikelle? Enää en jaksa miettiä, kuka tekee työt, kuka hoitaa kodin. Aika on tavallaan pysähtynyt. On vain nykyisyys, ei mennyttä eikä tulevaa.

Ja silti jostain tähän on päädytty ja johonkin tästä päädytään. Mistä ja mihin, sitä en tiedä. Jostain kuitenkin nousee ajatus, että noustava on, muttei yksin ja omin voimin, vaan hiljalleen, toisiin tukeutuen. On osattava myöntää heikkoutensa eikä yrittää liikaa.