Lääkärikäynti takana. Jatketaan entiseen malliin. Kyseli tulevaisuuden suunnitelmia. Öö. Mitä niitä on? Päivä kerrallaan on elettävä. Uraa en halua luoda, sitä en jaksaisi. Miksi opiskelen? En tiedä. En kuitenkaan jaksa niin vaativaa työtä, mitä uudella tutkinnollani saisi. Miksi matalammalle tähtääminen on pahasta?? Miksi en saisi haaveilla vaikkapa kotiäitiydestä? Ai niin, eihän sitä arvosteta. Ei tule palkkaakaan. Säälittävä summa kotihoidontukea, kunnes nuorimmainen on kolmevuotias.

Yritän nyt pärjätä, opetella sitä, miksi elämänhallinnaksi kutsutaan. Bipoa pahentaa kaikenlainen kiire ja stressi, joten alan purkamaan vyyhtä siitä päästä. Juuri sopivasti sattui vastaanotolta käsiini lehti, jossa käsiteltiin sekä bipoa että stressinhallintaa. Omahoitajan luvalla lainasin ja perehdyin kotona tarkemmin. Vien torstaina takas, kun on hoitajan aika. Olenhan kuuliainen kansalainen, joka ei varasta :)

Kirjaan mieleentulevat asiat ja aikataulutan. Nämä pitää tehdä tänään, huomenna, tällä viikolla, nämä ehtii ensi viikolla ja näihin on aikaa koko syksy. Sen lisäksi, että kirjaan tehtävät asiat ylös ja päätän toimintajärjestyksen, mietin ja tarvittaessa kirjoitan, miten aion hoitaa ja hemmotella itseäni, mitä teen perheen kanssa. Myös näille jälkimmäisille on löydyttävä tilaa siinä yhdessä ainoassa kalenterissa jota käytän. Tosin, paperikalenterista on pakko siirtää työpaikan sähköiseen ainakin joitakin asioita.

Siivoan. En siksi, että olisin neurottinen puhtauden ystävä, vaan koska minulle sotkuinen pöytä tai huone luo todella voimakkaan tunteen kaaoksesta, myös pään sisällä. Jos en lajittele, piilotan turhat rojut vaikka lelulaatikkoihin.

Annan aikaa ja työrauhaa itselleni. Olen töihinpaluuni jälkeen pitänyt sähköpostin suljettuna ja avannut sen vain muutaman kerran päivässä. Nyt vielä pitäisi opetella laittamaan selain ja privaattisähköposti kiinni ennen töiden aloittamista. Kokeilen sitä selainta nyt :)