Tulin siihen tulokseen, että kirjoittaminen on terapeuttisinta mahdollista toimintaa minulle. Ehkä tämän blogin tarkoituksena ei olekaan muu kuin kerätä ajatuksia kokoon itseäni varten. Bonusta tietysti on, jos joku muu (hengenheimolainen) kiinnostuu.

Tällä hetkellä kirjoituksia näyttää tulevan reipasta tahtia, liekö uutuudenviehätystä vai tarvetta saada virtuaalipaperille kaikki, mikä on päässä jo pidempään pyörinyt. Harvemmin muistan, että hiljaa hyvä tulee.

Haaveilin vipinästä... Olisi houkuttelevaa ihastua johonkuhun. Se voisi tuoda piristystä myös parisuhteeseen. En vakavissani suunnittele suhdetta naiseen, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo vastaan. Klisee kliseitä inhoavan suusta, niinpä niin. Mutta kuitenkin. Olen ehkä liian varautunut, liian useasti pettynyt?