Rohkaistuin soittamaan lääkärille. Puhelinaikana sain yrittää monta
monituista kertaa, kunnes pääsin läpi. Meinasin jo lannistua. Selvisi
monta asiaa sen vajaan kymmenminuuttisen aikana: Labra-arvojen mukaan
lääkitystä pitää lisätä. Kokeet otettiin jo aikaa sitten, mutta mitään
reaktiota matalaan arvoon ei tullut. Nyt vasta, kun itse oireistani
kerroin.
Lisään annostusta hiljalleen ja käyn uusissa verikokeissa parin viikon
päästä. Kyllä tämä tästä. Paljon auttoi jo se, että sai puhua oman
lääkärin kanssa - kun vihdoin uskalsin soittaa! Sitä en jaksa tässä
vaiheessa edes miettiä, miten lääkitystä jossain vaiheessa aletaan
purkamaan, esim. jos haluaisin raskautua. Se ei ole tämän ajan murhe,
mutta mielessä kuitenkin.
Viikonloppuna mieltä varjostivat
ystävien erokuulumiset. Puolisokin äkämystyi pariin otteeseen ja minä
yliherkässä tilassani itkeä pillitin. Tunnemyrskyistä pitäisi osata
iloita, sillä ennen oli aika, kun mikään ei tuntunut millekään.
tiistai, 3. tammikuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.