Rohkaistuin soittamaan lääkärille. Puhelinaikana sain yrittää monta monituista kertaa, kunnes pääsin läpi. Meinasin jo lannistua. Selvisi monta asiaa sen vajaan kymmenminuuttisen aikana: Labra-arvojen mukaan lääkitystä pitää lisätä. Kokeet otettiin jo aikaa sitten, mutta mitään reaktiota matalaan arvoon ei tullut. Nyt vasta, kun itse oireistani kerroin.

Lisään annostusta hiljalleen ja käyn uusissa verikokeissa parin viikon päästä. Kyllä tämä tästä. Paljon auttoi jo se, että sai puhua oman lääkärin kanssa - kun vihdoin uskalsin soittaa! Sitä en jaksa tässä vaiheessa edes miettiä, miten lääkitystä jossain vaiheessa aletaan purkamaan, esim. jos haluaisin raskautua. Se ei ole tämän ajan murhe, mutta mielessä kuitenkin.

Viikonloppuna mieltä varjostivat ystävien erokuulumiset. Puolisokin äkämystyi pariin otteeseen ja minä yliherkässä tilassani itkeä pillitin. Tunnemyrskyistä pitäisi osata iloita, sillä ennen oli aika, kun mikään ei tuntunut millekään.