Olen koettanut järjestellä asioita parhaan kykyni mukaan, mutta huomaan, että voimat vain loppuvat kesken. Syyllistän itseäni monesta asiasta, joista tiedän, että ei pitäisi, ei tarvitsisi. Masentuneen ihmisen maailmankuva on ilmeisesti aika vääristynyt, koska kärpäsistä tulee härkäsiä ja päinvastoin.

Kaikkein eniten surettaa, miten lähipiiri jaksaa. Ihan kuin minun pitäisi sitä juuri nyt miettiä, vaan keskittyä toipumiseen. On vaikea toipua, jos koko ajan pyörii päässä miljoona muuta asiaa.

Olen syönyt viikon sitalopraamia. Tänään on ehkä ensimmäinen päivä, jolloin olo on siedettävämpi. Ei ole vielä tullut pahoinvointikohtauksia eikä pahemmin päänsärkyäkään. Väsynyt ja "lötkö" olen, jokainen asia vaatii ponnistusta.

Luulen, että ennen tätä sairaslomajaksoa yritin taas ihan liikaa. Kielsin väsymyksen, menin selviytymisen rajamailla. Oli helpotus saada "käsky" jäädä kotiin. Ja nyt kun jotenkin olen antautunut, luovuttanut, annan mennä omalla painollaan, olenkin aivan pohjalla. Mieli on suhteellisen hyvä, mutta olen niin väsynyt, etten muistakaan milloin tällaista olisi viimeksi ollut. Ja se taas laskee mielialaa vähän.

Otin rauhoittavaa, jotta saisin nukuttua. Alkaa olla jo vähän tokkurainen olo, joten päätän raporttini tähän.