Vihdoin ja viimein sain aikaan jotain, mikä olisi kai pitänyt tehdä aikapäivää sitten. Lyhennän työaikaani. Olen toistaiseksi perjantait pois. Järjestely sopi hyvin pomolle ja sovimme, että asiasta ei tarvitse tehdä numeroa sen kummemmin kuin että tiedotan esimiehilleni ja alaisilleni, milloin olen poissa. Vapaat pidän joko kertyneistä tunneista, lomista tai otan vain palkatonta vapaata. Ei kai tuo neljä päivää kuukaudessa ole niin iso lovi lompakkoon, etteikö sitä voisi ihan suoraan palkattomanakin pitää. Nyt on tyytyväinen olo; enää 3 kokonaista työpäivää tällä viikolla! :)

Pomolle sanoin, että tarvitsen aikaa koulua varten. Todellisuudessa syy on enemmänkin omassa jaksamisessa. Koulu on kyllä minulle tärkeä sekin, mutta ennen kaikkea teen siitä itselleni hengähdystauon. Luen, nukun, kirjoitan. Teen käsitöitä, ulkoilen. Silti pelkään, että ylitunnollinen osa minusta ryhtyy siivoojaksi juuri perjantaisin kello kahdeksan. Kätevää kyllä, kun kukaan ei takuulla ole tiellä, mutta ei liene kovin järkevä valinta. Toisaalta, joskushan nekin työt on tehtävä, että kumpi nyt sitten on pienempi paha, tehdä homma rauhassa yksinään vai silloin, kun kaikki ovat kotona?

Jotenkin kyllä ahdisti taas tänään tulla töihin. Luulen, että syy on väsymyksessä, koska nyt on ihan ok olla. Toisaalta, mistä tiedän, olenko ahdistunut vai masentunut? Mietin myös sitä, riittääkö 150 mg Lamictalia vai pitäisikö se nostaa 200 mg:aan. Miten lie hitaasti tuo vaikuttaa. Nyt on mennyt viikko tuolla 150 mg:lla. Keskiviikkona terapia, siellä toki näistä puhun.