Mistä paha mieli oikein koostuu? Kun olen tarpeeksi väsynyt, alkaa
itkettää aivan kuin itsestään. Kun on tarpeeksi pettynyt, yksikin
lisäpettymys saa aikaan totaalisen romahtamisen. Kun on tarpeeksi
ärsyyntynyt, pienikin lisä-ärsyke räjäyttää potin.
Tässä
taannoin olin niin väsynyt, että menin kesken alkuillan peiton alle.
Itketti, kiukutti, raivostutti. En tiennyt, miksi oikeastaan
itkettikään. Kiukku ja raivo nousivat väsymyksestä: samaan aikaan, kun
pää on kirkas kuin peilityyni vesi, fyysisesti muistutan lötköä
tiskirättiä. En tiennyt, mikä olisi ollut oikea tapa kanavoida paha
mieleni pois. Jotain lapsenomaista surua siinä kaikessa oli.
Selittämätöntä itkua. Äiti, ota syliin ja heijaa.
Itku ja
nauru ovat molemmat tärkeitä. Ei toista ilman toista. Tämä kulttuurimme
kai vähän pitää pahana itkua. Ei kehdata itkeä kuin hautajaisissa tai
häissä. Tunnustan selitteleväni niiskutustani monesti nuhalla. Voi kun
voisikin sanoa reippaasti työhuoneeseen tulleelle kollegalle, että
"Tuli pari surullista muistoa mieleen, nyt itkettää." Mutta ei. Äkkiä
nenäliina esille ja pahimmat kyyneleet siihen ja koitetaan olla kuin ei
mitään olisi tapahtunut.
Ei itkussa ole mitään hävettävää,
mutta kun ei itsekään aina tiedä, missä menee tunteidensa kanssa.
Kunnon parku on puhdistavaa. Vaikka sen jälkeen on väsynyt ja vähän
nuhjuinen olo, puhumattakaan nenän punoituksesta ja silmien
aristuksesta, on hyvä olla. Voi taas jatkaa nollapisteestä
tunnekiintiöiden kerryttämistä. Töissä olen paennut vessaan itkemään,
laittanut hanan täysille ja nyyhkyttänyt valtoimenaan. Tekee hyvää.
Onneksi juuri nyt siihen ei ole tarvetta :)
torstai, 26. tammikuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.