Bongasin tällaisen itsearviointivälineen Kootut Tilitykset osa I  -blogista. Päätin siis vastata samoihin kysymyksiin, sillä tapanani on muutenkin näin vuodenvaihteessa arvioida kulunutta vuotta ja asettaa tavoitteita seuraavalle. Olkaa hyvät :)

1. Mitä sellaista teit vuonna 2005, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Aloitin blogin?

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En lupaile liikoja. Tavoitteita asetan ja joitakin niistä yleensä aina saavutan. Pienin askelin eteenpäin.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Jokunen.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei kovin läheisiä.

5. Missä maissa kävit?
Enpä liikkunut kuin Suomen sisällä hitusen.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2006, jota puuttui vuodesta 2005?
Hoikemmaksi, kiitos.

7. Mitkä vuoden 2005 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Näin äkkiseltään mikään päivä ei ole ylitse muiden. Samaa arkista aherrusta päivästä toiseen..

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Säilyin hengissä rankan syksyn läpi.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Haalia liikaa tehtävää lyhyelle ajanjaksolle, sinnitellä ilman sairaslomaa jne.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Arvaapa vain, kuinka monesta! Pahinta kai tämä loputon suo väsymyksen kanssa, joka on jatkunut koko syksyn.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Kannettava.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Työkaverin.

13. Kenen käytös masensi?
Ns. ystävien :(

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Herkkuihin, ruokaan, asumiseen - elämiseen yleensä.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Pääsin opiskelemaan kiinnostavaa alaa.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2005?
Osaan ehkä yhdistää euroviisukappaleita oikeaan vuoteen..

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi kaiken kaikkiaan.

b) laihempi vai lihavampi?
Laihempi.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Sanoneeni EI turhille asioille.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Mieliksi tekemisiä toisille vastapalveluksien tms. toivossa.

20. Kuinka vietit joulua?
Koko perheen parissa.

22. Rakastuitko vuonna 2005?
En.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Nolla.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Teho-osasto.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En jaksa kuluttaa energiaani vihaamiseen.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Irene Kristerin kirjat puhuttavat, joskin taisi olla edellisvuoden puolella jo kun niitä luin.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
En tehnyt löytöjä, olen epämusiikillinen kaikin tavoin :P

28. Mitä halusit ja sait?
Läppärin.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Omakotitaloa.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Joku komedia. Ihmeperhe tuli jostain syystä mieleen. Ei se ehkä suosikki ole kuitenkaan :)

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Arkinen päivä, työaskareita, kotona oleilua ja ikää siis 28.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Syksyn kiireiden tasaantuminen pitkin syksyä eikä parille viikolle.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2005?
Farkkuja, t-paitoja, neuleita.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Lääkkeet, kirjeet, netti :)

(Missä 35. kysymys muuten?)

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Politiikka, häh, evvk.

37. Ketä ikävöit?
Mummia.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Kirjeystäväni, jonka tapasin kahvilassa työreissullani.