Viime päivinä ei ole huvittanut mikään. Töissä tämä viikko on kulunut
madellen, iltapäivästä olen vilkuillut kelloa varmaan 5-10 minuutin
välein: joko pääsen pois. Lamictal 25 mg ei riitä ja kun tästä yritin
lääkärilleni soittaa, ei hän tietystikään ollut tavoitettavissa eikä
kukaan osannut sanoa, milloin olisi. Vein kuitenkin reseptin
uusittavaksi ja laitoin mukaan viestin, että mieluusti sitä annosta
nostaisin. Jätin myös soittopyynnön, jos se menisi paremmin perille.
Tympii, kun hoitajien kommentit ovat vain sitä "syö entistä annosta
kunnes saat lääkärin kiinni". Kun kyse on kuitenkin minun voinnistani
ja minä itse yritän ottaa yhteyttä ja sanon mitä tarkoitan, että on
huono olla. Etten huvikseni halua isompaa annosta. Ja kun haluan tehdä
sen kontrolloidusti yhdessä lääkärin kanssa enkä itse annostellen.
Tiedän, että lääkäripula on suuri. Tiedän, etteivät hoitajat voi
kommentoida lääkityksiä. Tiedän, että melko todennäköisesti lääkäri
sanoo, että nosto on ihan ok. Viitteellinen tavoiteannoshan on 100-200
mg, joten minun 25 mg on aika vähän.
Mutta.. kun tässä nyt
odottelen kolme viikkoa että pääsen lääkärin vastaanotolle (se aika on
sentään sovittu aiemmin), ehdin jo mennä aika apaattiseksi. Pelkään,
että pitää hakea uutta pätkää sairaslomaa ja toipuminen venyy taas
jonnekin tulevaisuuteen. Aina toki voi syödä rauhoittavia ja ottaa
unilääkkeitä, mutta ei se ole sama asia, koska niistä menee pää
tietyllä tapaa "sekaisin". Pahimman terän pahalta ololta joku Diapam
toki katkaisee, mutta se on vain puudutetta, tilapäinen apu. Ei
sellainen hoitokeino kuten Lamictal. Sitäpaitsi töissä ei voi olla
Diapam-huuruissa kovin pitkään tai voi tulla hullun maine :DD (ellei
ole jo..)
Tuntuu, että näissä lääkeasioissa olisi hurjan tärkeää, että olisi
potilaallakin selvät sävelet tiedossa. Etenkin, jos lääkärin
tavoitettavuus on heikko (eikä se ole tietenkään hänen vikansa
sinänsä). Miten nostetaan, voiko tehdä omia säätöjä tietyissä rajoissa.
Eikä vaan sitä "katsotaan nyt", "soita sitten jos..". Toki
reunaehtojen kuten luottamuksen potilaan täysjärkisyyteen ;) pitää
täyttyä. Toiset tarvivat enemmän valvontaa, sehän on selvä.
Aiemman lääkkeen (fluoksetiini) kohdalla minun papereihini
kirjoitettiin "annostusta voidaan muuttaa välillä x-y vasteen mukaan".
Tästä oli sitten lääkärin, hoitajan ja minun yhteinen sopimus, että
raportoin olostani tiiviisti hoitajalle ja jos olo on pitkään hyvä tai
huono, voin vähän vähentää tai lisätä annosta. Minusta se toimi hyvin
ja koin, etten ollut sidottuna soittoaikoihin ja muuhun byrokratiaan.
Koin olevani aktiivinen osa "hoitorengastani". Farmasian gurua minusta
ei tule, mutta olen se, joka kokee pahan olon ja masennuksen, huuhtelee
napit alas kurkustaan ja se, jonka pitää jossakin määrin tuntea itsensä
ja tietää, auttaako lääkitys vai ei. Minulla toimii se, että saan itse
ottaa vähän vastuuta omasta lääkitsemisestäni.
Turhauttaa nyt niin kovasti tämäkin asia, että sen takia varmaan viikko
matelee. Illat kyllä ovat ihan mukavia (ja lyhyitä), mutta päivät
niiiin pitkiä. Onneksi perjantai ja maanantai ovat vapaapäiviä, mennään
sukuloimaan.
keskiviikko, 26. huhtikuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.