Viime päivinä ei ole huvittanut mikään. Töissä tämä viikko on kulunut madellen, iltapäivästä olen vilkuillut kelloa varmaan 5-10 minuutin välein: joko pääsen pois. Lamictal 25 mg ei riitä ja kun tästä yritin lääkärilleni soittaa, ei hän tietystikään ollut tavoitettavissa eikä kukaan osannut sanoa, milloin olisi. Vein kuitenkin reseptin uusittavaksi ja laitoin mukaan viestin, että mieluusti sitä annosta nostaisin. Jätin myös soittopyynnön, jos se menisi paremmin perille.

Tympii, kun hoitajien kommentit ovat vain sitä "syö entistä annosta kunnes saat lääkärin kiinni". Kun kyse on kuitenkin minun voinnistani ja minä itse yritän ottaa yhteyttä ja sanon mitä tarkoitan, että on huono olla. Etten huvikseni halua isompaa annosta. Ja kun haluan tehdä sen kontrolloidusti yhdessä lääkärin kanssa enkä itse annostellen. Tiedän, että lääkäripula on suuri. Tiedän, etteivät hoitajat voi kommentoida lääkityksiä. Tiedän, että melko todennäköisesti lääkäri sanoo, että nosto on ihan ok. Viitteellinen tavoiteannoshan on 100-200 mg, joten minun 25 mg on aika vähän.

Mutta.. kun tässä nyt odottelen kolme viikkoa että pääsen lääkärin vastaanotolle (se aika on sentään sovittu aiemmin), ehdin jo mennä aika apaattiseksi. Pelkään, että pitää hakea uutta pätkää sairaslomaa ja toipuminen venyy taas jonnekin tulevaisuuteen. Aina toki voi syödä rauhoittavia ja ottaa unilääkkeitä, mutta ei se ole sama asia, koska niistä menee pää tietyllä tapaa "sekaisin". Pahimman terän pahalta ololta joku Diapam toki katkaisee, mutta se on vain puudutetta, tilapäinen apu. Ei sellainen hoitokeino kuten Lamictal. Sitäpaitsi töissä ei voi olla Diapam-huuruissa kovin pitkään tai voi tulla hullun maine :DD (ellei ole jo..)

Tuntuu, että näissä lääkeasioissa olisi hurjan tärkeää, että olisi potilaallakin selvät sävelet tiedossa. Etenkin, jos lääkärin tavoitettavuus on heikko (eikä se ole tietenkään hänen vikansa sinänsä). Miten nostetaan, voiko tehdä omia säätöjä tietyissä rajoissa. Eikä vaan sitä "katsotaan nyt", "soita sitten jos..".   Toki reunaehtojen kuten luottamuksen potilaan täysjärkisyyteen ;) pitää täyttyä. Toiset tarvivat enemmän valvontaa, sehän on selvä.

Aiemman lääkkeen (fluoksetiini) kohdalla minun papereihini kirjoitettiin "annostusta voidaan muuttaa välillä x-y vasteen mukaan". Tästä oli sitten lääkärin, hoitajan ja minun yhteinen sopimus, että raportoin olostani tiiviisti hoitajalle ja jos olo on pitkään hyvä tai huono, voin vähän vähentää tai lisätä annosta. Minusta se toimi hyvin ja koin, etten ollut sidottuna soittoaikoihin ja muuhun byrokratiaan. Koin olevani aktiivinen osa "hoitorengastani". Farmasian gurua minusta ei tule, mutta olen se, joka kokee pahan olon ja masennuksen, huuhtelee napit alas kurkustaan ja se, jonka pitää jossakin määrin tuntea itsensä ja tietää, auttaako lääkitys vai ei. Minulla toimii se, että saan itse ottaa vähän vastuuta omasta lääkitsemisestäni.

Turhauttaa nyt niin kovasti tämäkin asia, että sen takia varmaan viikko matelee. Illat kyllä ovat ihan mukavia (ja lyhyitä), mutta päivät niiiin pitkiä. Onneksi perjantai ja maanantai ovat vapaapäiviä, mennään sukuloimaan.