Ah. Olipa mukava loppuviikko. Pidin kertyneitä vapaita pois torstain ja perjantain. Tiistaina vietin aikaa kaveriporukassa, itse asiassa tulin kotiin vasta itsenäisyyspäivän puolella ;) Ja hauskaa oli, ilman viinapisaraakaan. Ei edes tehnyt mieli, kun oli litra glögiä ja rusinoita siiderin tilalla.

Pitkä viikonloppu menikin sitten sukulaisissa ja sain tehtyä vähän keskeneräisiä käsitöitä, kirjoitettua kirjeitä ja luettua uusia kirjoja. Nukuin päiväunia ja kävin lahjaostoksilla tenavan ollessa hyvässä hoidossa. Uuudet joululahjapaperit unohtuivat kyläpaikkaan, mutta onneksi saan ne sieltä ennen joulua, ettei tarvitse ostaa uusia.

Huomasin, että neljä päivää kylässä on liikaa. Pari menee ihan hyvin, kolmekin yleensä, mutta viikossa hajoan täysin. Nyt vielä, kun on ollut niin kurjia säitä, ettei ulkona oikein viitsi olla, ovat kaikki vähän normaalia ärtyneempiä. Kotona vasta älysin, kun sain kunnon hepulikohtauksen, että puolikas rauhoittava voisi olla kova sana. Jostain syystä en vain "uskalla" koskaan ottaa niitä ajoissa.

Olo ei ole masentunut tai yleisesti ahdistunut, välillä vain tulee noita ylilyöntejä, kun yritän olla "nätisti" liian pitkään. Tulee pakottava tarve päästää höyryjä pihalle. Pitäisiköhän toivoa nyrkkeilysäkkiä joululahjaksi?

Ainoa, mikä huolestuttaa, on tämä perinteinen: Jouluun on liian vähän aikaa. Pitäisi tehdä koulujuttuja, valmistella viimeisiä joululahjoja ja niin edespäin. Jos jollakulla ei ole tekemistä, ilmoittautukoon kotiorjaksi vähäksi aikaa ;)

Tarjolla on seuraavat tehtävät:
- korjaa pino vaatteita, osa käsin, osa koneella
- siivoa irtoroinat pöydiltä
- viimeistele villatossut
- pakkaa joululahjat postipakettiin
- tee ruokaa pakastimen aarteista, etteivät mene vanhoiksi
- vaihda lakanat
- kirjoita viimeiset joulukortit ennen perjantaita
- paketoi joululahjoja
- heitä ylimääräiset rojut roskiin säälimättömällä kädellä ;)
- tee loppuraportti ja luentopäiväkirja valmiiksi

Enempää en keksi, mutta jos tämä lista lyhenee, uutta tulee takuuvarmasti tilalle :P